Pienen kirjailijan Isot kirjaimet

Monet ovat ehkä kiinnittäneet huomiota siihen, että kirjoitan Qyamian rodut isoilla alkukirjaimilla. Ainoastaan tässä blogissa olen toisinaan kirjoittanut Qyamian rodut pienellä – lähinnä silloin, kun olen kertonut ajasta, jolloin Qyamia oli vielä "luomisvaiheessa". Siihen aikaan tosin leikittelin isoilla alkukirjaimilla nykyistäkin enemmän, ja ihan ensimmäinen puhtaasti Qyamiaan sijoittuva tarina (Vapaiden kansojen kahlitut) näytti kieliasultaan suurin piirtein tältä:

Kun Maailma oli vielä Nuori, olivat Jäljelle jääneet Tarujen kaukaiset Lohikäärmeet todennäköisesti laskeutuneet näille Huipuille lepäämään… Sekä katsomaan Merta – ja Kauas sen Taakse, Tyhjyyteen. Mutta edes Lohikäärmeet eivät lentäneet Merelle asti. Eivät, vaikka ne Sydämessään tiesivät, että jossain Kaukana Meren Sylissä oli Niiden oma Maa. Kauan sitten kadonnut Lohikäärmeiden Valtakunta. Mutta näitä Vuoria ei saanut Kukaan ylittää. Ei silloin – eikä vielä Tänä päivänäkään. Sillä Vuoret ovat Raja. 

Kaikkine isoine alkukirjaimineen tuota tekstiä oli erittäin raskasta lukea!
Silti isoista kirjaimista ehti tulla osa Qyamiaa. Kun kirjoitin uusia tarinoita ja siistin tuota ensimmäistä, en halunnut riisua kaikkea pois. Hauskalta tuntunut kirjainleikki vain täytyi miettiä uudestaan, ja lopulta tuntuikin luonnolliselta jättää isot alkukirjaimet esimerkiksi Qyamian rotujen nimityksiin, sekä mm. Meri kirjoitetaan isolla, vaikkei se tässä tapauksessa ole erisnimi eikä sen paremmin edes rotu. Yksinkertaisesti se on vain Meri – kaikessa suuruudessaan.

Joten isot alkukirjaimet kuuluvat Qyamiaan, ne ovat osa sitä maailmaa.

Vaikka arvostelupalvelun lausunnossa ei asiasta minulle huomautettu, olin kuitenkin lähes varma, että kustantamot näihin isoihin alkukirjaimiin takertuisivat. Lopulta sain käsikirjoitukseeni palautetta useammastakin eri kustantamosta, ja yllätyksekseni tästä kirjainleikistäni huomautti vain yksi pienempi kustantamo. Ja tokihan minulla oli vastaus jo valmiina. "Mikäli kustannussopimus jää kiinni isoista alkukirjaimista, olen valmis muuttamaan ne pieniksi." 

Luit aivan oikein. Olin valmis riistämään itseltäni ja lukijoiltani osan todellista Qyamiaa pois… vain saadakseni kustannussopimuksen. Minulla oli monia sellaisia asioita, jotka olivat minulle hyvin merkityksellisiä, mutta joista olisin ollut valmis luopumaan tai joita olisin ollut valmis muuttamaan, mikäli minulle olisi vain vilautettu sitä janoamaani kustannussopimusta… Mutten ikimaailmassa osannut varautua siihen, että tuo sopimus jäisi pitkälti kiinni vain yhdestä syystä – Örkit.

💖 Zagra Aora Oraqus 💖

Se oli käsittämätöntä, kuinka kustantamo toisensa perään takertui juuri Örkkeihin. Sitä en todellakaan osannut odottaa – vaikka paljon muuta kyllä.
Mutta Örkkien vuoksihan minä ylipäänsä edes kirjoitan! Ja Örkit  todennäköisesti olivatkin se AINUT asia, josta en ollut valmis luopumaan. Jota en ollut valmis edes muuttamaan, en mistään hinnasta. Örkit isolla ööllä, niin sen vain kuuluu olla.

"Eikö niistä voisi käyttää jotakin muuta nimitystä?" Tätä minulta kyseltiin monesti – ja kysellään toisinaan yhä vieläkin.
"Ei voi", vastaan – ihan joka ikinen kerta. Sillä Örkit ovat Örkkejä. Mitä muuta he edes voisivat olla? Aivan kuten Ihmisetkin ovat Ihmisiä, Haltiat Haltioita, Lohikäärmeet Lohikäärmeitä ja Epäkuolleet Epäkuolleita… Eikä kukaan ole tullut ehdottamaan, voisivatko he puolestaan olla jotain muuta.

Lopulta Örkit olivatkin niitä, jotka pelastivat Qyamian muutoksilta, ja tämä itsekkäiden jumalten luoma maailma sai säilyä ennallaan… Sellaisena kuin sen kuuluu olla.

Seuraavaa postaustani joudutte valitettavasti odottelemaan nyt hieman pidempään, sillä juuri tänään kauhukseni huomasin, että joulukuu on aivan täynnä kaikkea mahdollista. Töitä, koulutuspäiviä, pidempiä reissuja… En ymmärrä mihin väliin tungen sen kaiken rakastamani jouluhömpötyksen!? ;D Mutta lupaan, että ennen joulua kuitenkin postailen – ihan varmasti!
Ja olen suunnitellut myös pientä yllätystä teidän päidenne menoksi vielä tämän vuoden lopulle... ;) Joten palataan asiaan.

Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

Rakkaudella,

*Psst…*  Joulun kunniaksi alensin e-kirjani hintaa!

Ensimmäinen Qyamian kirjojen käsikirjoitus

Edellisessä postauksessani jo vihjasinkin siitä, mikä sysäisi minut kirjoittamaan Zequera Kätketty kirjan tarinan. Siitä oli tarkoitus tulla vain lyhyehkö kertomus Epäkuolleista. Kuinka Qyamian ensimmäinen Epäkuollut syntyi, ja kuinka sen jälkeen heitä alkoi tulla lisää. Tarkoitukseni oli hieman kuvata sitä, minkälaisia he ovat – ja että he eivät ole zombeja. Epäkuolleet eivät ole eläviä kuolleita, sillä he eivät ole kuolleita. He ovat Epäkuolleita.

En tiedä mistä ajatus tarinan alulle tuli, mutta lähdin siinä liikkeelle aika kaukaa. Siitä oli pitkä matka Qyamian ensimmäisen Epäkuolleen syntyyn, joten tarina lähti venymään huolestuttavasti. Silti kirjoittaminen oli helppoa sanojen tullessa kuin itsestään, ja melko nopeasti tajusinkin, että tästä se nyt syntyy – ensimmäinen kirjani!
Loppupeleissä siitä ei suoranaisesti tullutkaan kertomus Epäkuolleiden synnystä, vaan siitä tuli Nanen tarina.

Käsikirjoitukseni tulosteena

Minulta kysytään usein, että kuinka kauan kirjan kirjoittaminen kesti. Vastaukseni on ollut, että en tiedä. Siinä oli mukana niin monia erilaisia vaiheita… Mutta ensimmäisen sanan kirjoitin Zequera Kätketty kirjan tarinaan kesällä 2016 – ja kirjana se ilmestyi kesällä 2019. Tuohon aikavälille mahtui kuitenkin yli vuosi sellaistakin aikaa, kun kirjoitin jo toista ja kolmatta kirjaani, ja tämä Qyamian kirjojen ensimmäisen osan käsikirjoitus lojui vain pölyttymässä kustantamoiden pöydillä… Mutta loppujen lopuksi tuo aika olikin ihan hyvä irtiotto jo "valmiiseen" käsikirjoitukseen ennen viimeisiä editointeja.

Se ihan ensimmäinen versio Zequera Kätketty kirjan käsikirjoituksesta syntyi vajaassa vuodessa, ja sen lähetin 01.05.2017 arvostelupalveluun arvioitavaksi. Sain sieltä lausunnon noin kuukaudessa, jonka jälkeen työstin käsikirjoitustani kesän yli, käyden läpi lausunnossa esille tulleita asioita. Syksyllä 2017 käsikirjoitus oli valmis kustantamoihin lähetettäväksi.
Lähettelinkin sitä pitkin syksyä eri paikkoihin. Tein paljon töitä sen eteen, kun etsin mahdollisia sopivia kustantamoita ja kirjoitin yksilölliset saatekirjeet jne. En edes muista kuinka moneen kustantamoon käsikirjoitukseni lopulta lähti, mutta niitä oli yli kymmenen ja alle kaksikymmentä. Osalta niistä en ole saanut minkäänlaista vastausta vielä tänä päivänäkään.
Ensimmäisen vastauksen sain kuitenkin jo kahdessa viikossa, ja se oli mielestäni niin epäammattimaisesti ja loukkaavasti kirjoitettu, että poistin sen sähköpostistani saman tien. Muut myöhemmin saamani palautteet olen säästänyt ja poimin niistä mahdolliset rakentavat kritiikit talteen, joita hyödynsin myöhemmin käsikirjoitustani editoidessa.

Länsi-Savo 26.08.2019

Tämä editointiurakka starttasi 01.01.2019. Olin päättänyt odottaa kustantamoiden vastauksia tuohon päivään asti, ja kun tuo maaginen päivä koitti, lähetin vastauksiaan viivytteleville kustantamoille sähköpostia, jossa ilmoitin lähteväni työstämään käsikirjoituksestani nyt omakustannekirjaa. Tämän jälkeen sain vielä kahdelta vastauksen, jossa he toivottivat onnea matkaan.

Editointia kesti kesäkuun 2019 puolelle asti. Viimeisen editointikierroksen suoritin yhdessä ystäväni Johannan kanssa. Hän korjailee tekstejä työkseen, joten häneltä saamani apu oli tavattoman suuri! Pyynnöstäni Johanna poimi tekstistäni esille ne pahimmat roskat, joita siivosin pois. Kuitenkin uusia roskia syntyi siinä vaiheessa, kun ahersin kesäkuussa kirjani taiton kanssa. Tällöin tekstin asettelua kun joutui yhä muokkaamaan, että rivit ja sivut osuivat kohdilleen. Yksi pienehkö kauneusvirhekin taittoon tosin jäi, mutta koska sen korjaaminen olisi tiennyt minulle muutaman viikon lisätyötä, annoin asian olla. Tuossa vaiheessa halusin jo päästä koko projektista vain eroon!
Kesäkuussa väänsin myös kirjani kannet kohdilleen. Kansikuvan olin tilannut ja saanut jo talvella, mutta pääsin kansien kimppuun vasta siinä vaiheessa, kun lopullinen kirjani sivumäärä oli tiedossa. Tein kansien asettelua ja sisuksen taittoa vuorotellen noin kolmen viikon ajan, tarttuen aina siihen hommaan kumpaan oli sillä hetkellä enemmän fiilistä. Ja sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, kun kaikki viimein tuli valmiiksi. 🌟

Mikäli tahdotte lukea joskus lisää esim. kansien ja taiton tekemisestä, niin esittäkää ihmeessä aiheita toivepostauksiin! Muun muassa kustantamoiden palautteista on sen sijaan tulossa joka tapauksessa oma postauksensa vielä jossain vaiheessa.

Mutta ensi kerralla kerron kuitenkin Isoista kirjaimista… ;)

Sinulle kirjoittaen,

Ensimmäisen Qyamiaan sijoittuvan tarinan synty

Kun ymmärsin luoneeni täysin oman maailman, oli aika kirjoittaa myös ensimmäinen sinne sijoittuva oma tarina. Alkuun pääsyssä muusanani toimivat kuitenkin yhä The Elder Scrolls Online pelin Cinematic Trailerin kaksi hahmoa; Breton kansaan kuuluva ihmismies ja korkeahaltioita (Altmer) edustava haltianainen. Oli helppoa lähteä luomaan tarinaa, kun minulla oli nämä kaksi hahmoa, joilla oli valmis ulkonäkö ja saatoin helposti kuvitella heidät oman mieleni sisälle – mutta tarinoiden edetessä heidän ulkonäkönsä muokkautui viimein täysin omanlaisikseen. 

Ihmismiehen nimenä säilytin jo aiemmin antamani Bedore nimen ja haltianaisen nimeksi annoin Cylna. Nimet juontavat juurensa TES:in pelimaailman loreen – joten myöhemmin muutin Bedoren nimeksi Gregon, jolloin hänestä tuli aito qyamialainen. :) Cylna sen sijaan sai pitää antamani alkuperäisen nimensä, koska hän oli vain haltia. 

Aivan niin, Cylna oli vain haltia. Ja hän oli alun perin se hahmo, johon halusin purkaa kaiken silloisen pahan oloni. 

Palataan ajassa vielä himpun verran taaksepäin, eli viime vuosikymmenelle, jolloin pyrin kovasti löytämään oman paikkani erään yhteisön joukosta. Jostain syystä mielipiteeni ja ajatukseni menivät kuitenkin lähes poikkeuksetta jatkuvasti ristiin muiden kanssa. Tein tai sanoin mitä tahansa, se oli aina väärin. 

Nyt monien vuosien jälkeen nuo tilanteet tuntuvat jopa huvittavilta. Kuinka aikuisilla ihmisillä voi oikeasti olla sellaisia mielipiteitä? Tai paremminkin, kuinka ihmeessä ne täytyy esittää niin vahvoina, leimaavina, jopa tuomitsevina!? Eli jos pelaat monivalintatehtäviä sisältävää tietokonepeliä vain yhdellä pelihahmolla → pelaat väärin. Jos vaaleanpunainen on (aikuisena) lempivärisi ja pukeudut siihen → olet epäilyttävä ihminen. Jos jätät NaNoWriMoon osallistumisesi väliin siksi, ettet tahdo kirjoittaa kiireellä ja koska kirjoitat omaan tahtiisi muutoinkin joka kuukausi → toimit typerästi.
Siinä vaiheessa, kun olin tämä epäilyttävä pinkkiin pukeutuva typerys, joka kirjoittaa ja jopa pelaakin väärin, lähdin lopultakin lätkimään. Enkä kadu lähtöäni – enkä aio enää palata.
Kyse oli sinänsä harmittomista pikkujutuista, mutta jatkuvana virtana niistä paisui synkkänä kuohuva koski. Ja tässä ohessa oli tosiaan vain muutama esimerkki, mutta jos tunnistit jonkun näistä mielipiteistä omaksesi, niin tänä päivänä tahdon sanoa sinulle: kiitos.

Kiitos kun ajoitte minut pois – Qyamiaan – ja sen myötä tein unelmistani totta! 💖 

Varmasti nuo edellä mainitut kokemukset vaikuttivat myös siihen, että asetuin lopulta niin vahvasti örkkien puolelle. Mutta koin vetoa örkkejä kohtaan jo tuota ennenkin, joten sille puolelle oli helppoa mennä. Kuitenkin se erilaisuus ja joukon ulkopuolelle jääminen oli viimeinen sysäys, jolloin asetuin vahvasti vihattujen puolelle – koska sinnehän minä kuuluin. Siellä tiesin olevani turvassa. Ja haltioista tuli verivihollisiani, koska haltiat olivat niitä, joita nuo minun viholliseni puolestaan ihailivat. 

Piirros muutaman vuoden takaa; Cylna

Niinpä Cylnasta tuli ikään kuin uhri, joka sai kaiken silloisen tuskani niskaansa. Cylna edusti heitä, ja halusin antaa vähintään samalla mitalla takaisin – kostaa kaiken haltialle. Kirjoittamassani ensimmäisessä Qyamiaan sijoittuvassa tarinassa Cylna sai kärsiä niin brutaaleja tekoja, että jälkeenpäin olen joutunut niitä kaunistelemaan ja siivoamaan pois kaikkein verisimpiä jälkiä. 

Mutta itse asiassa, kun tein tuon ensimmäisen matkani Qyamiassa Cylnan rinnalla, opin pitämään hänestä. Alkuun vihasin häntä – nyt rakastan, koska hän on hahmo, jonka olen loppujen lopuksi itse luonut. Kuinka voisin vihata jotain luomaani? Jotain sellaista, joka auttoi minut kaiken tuskan yli. 

Muistan kuinka ensimmäistä tarinaani kirjoittaessani Bedore (myöh. Gregon) katsoi Cylnaa heidän istuessaan nuotion äärellä. Hän mietti sitä kaikkea julmuutta, mitä hän oli tälle haltianaiselle tehnyt. Ja kun hän nyt näki, mitä Cylnasta oli sen seurauksesta tullut, tunsi hän valtavaa sääliä – ehkä jopa katumusta. Sitä samaa sääliä ja katumusta tunsin myös minä. Mitä olinkaan tälle haltianaiselle mennyt tekemään!? Ja miksi!? Hän oli elänyt omaa huoletonta elämäänsä Civyressä, Pajujen metsässä, kunnes minä tulin ja riistin sen häneltä. Vai olinko minä sittenkin se, joka hänelle alun perin antoi koko tuon elämän? 

Cylnan tarina on osa tulevaa Qyamian kirjojen toista osaa, Falqure Kahlittu, jota parhaillaan editoin ja työstän kokonaisuutena kirjamittaiseksi käsikirjoitukseksi. (Kasassa on nyt noin 41500 sanaa, joten kirjoitettavaa on vielä paljon jäljellä… Rakoja tarinassa, joita täyttää ja täydentää.) 

Tarinan alkuperäinen nimi oli "Vapaiden kansojen kahlitut", ja pääroolissa olivat Cylnan lisäksi Qyamian Epäkuolleet. Esikoisteokseni Zequera Kätketty on siis syntynyt vasta Cylnan tarinan jälkeen, mutta tuon esikoiseni synnystä kerron tarkemmin tulevissa postauksissani. Sen verran voin kuitenkin nyt jo paljastan, että myös Nanen tarina lähti syntymään aavistuksen "kapinamielellä", kun eräs ystäväni kyseenalaisti juurikin nämä Qyamian Epäkuolleet – niiden synnyn ja koko olemassaolon. Milloin te oikein opitte, ettei örkki niele purematta? Räyh! ;) 

No leikki leikkinä. Ja vakavasti ottaen; olen kuten hevoset – annan kyllä anteeksi, mutten koskaan unohda. 

Rakkaudella Pinkki Örkki,

Mistä kaikki alkoi?

Kirjoittajan taipaleelleni mahtuu niin monia aloituspisteitä, että on jopa vaikeaa valita mistä niistä lähtisin tässä liikkeelle. En tahdo säikäyttää teitä heti saman tien pois blogini ääreltä turhalla jaarittelulla, vaikka oikeastihan kaikki alkoi siitä, kun synnyn. Se oli yksi elokuinen iltapäivä vuonna 1978. Siitä meni kuitenkin tovi, ennen kuin opin kirjoittamaan. Sen sijaan heti kun opin kirjoittamaan, aloin rakennella sanoista tarinoita paperille. Opin jo lapsena, että kirjoittaminen on loistava tapa matkustaa ja tehdä unelmista totta. Ei tarvita muuta kuin kynä ja paperia – sen jälkeen aivan kaikki on mahdollista!

Ensimmäinen piirtämäni örkki…

Örkeistä aloin kuitenkin kirjoittaa vasta tällä vuosituhannella. Ensin tyydyin pelaamaan Taru sormusten herrasta -foorumiroolipeliä Pushdug nimisellä hahmolla, jonka olin itse luonut. Pushdug oli puoliksi örkki ja puoliksi peikko. Hän oli valtavan kokoinen ja lihaksikas, vahva ja voittamaton. Hän ei ollut luonteeltaan riidanhaluinen tappaja, vaan rauhallinen mietiskelijä…

Kun kyseinen foorumiroolipeli hiljeni, kuoli ja kuopattiin, siirryin kirjoittamaan fanfictio tarinoita Keski-Maan örkeistä. "Azogin pojan äiti", "Shalûb – liian kaunis örkiksi", "Kraiashûk bûrgul talânob" jne. Monta kaunista tarinaa, monta surullista loppua. 

Olin asunut Keski-Maassa kahdeksan pitkää vuotta, kunnes se lopulta tukahdutti minut. Sain Keski-Maassa niin paljon pusdugia niskaani, että pakenin sieltä luomani örkkitytön (Ilzkaal) kanssa. Vuosi oli 2015, ja olin henkisesti haavoittunut ja syvästi loukattu. 

Minulla ei kuitenkaan ollut suoraan uutta paikkaa jonne mennä, vaan jäin toisaalta ikään kuin tuuliajolle. Niinpä loin itselleni piilopaikan, jossa saatoin rauhassa nuolla haavojani. Kulutin aikaani katsomalla mm. pelitrailereita. Olin jo pitkään haaveillut ryhtyväni pelaamaan The Elder Scrolls -pelisarjan Skyrimia – mutta nyt Bethesdalta olikin ehtinyt tulla jo jotain uutta. The Elder Scrolls Online!

Kyseisen pelin Cinematic Trailer pysäytti sydämeni hetkeksi ja huuliltani karkasi tahaton huokaus. "Voi ei…" Tiesin heti, että nyt edessäni oli jotain sellaista, mikä muuttaisi koko elämäni. Enkä ollut ollenkaan varma, olisiko se hyvä vai huonoa asia, mutta rohkenin tarttua Ilzkaalia kädestä ja pyysin häntä viemään minut viimeinkin kotiin. "Kerro kuka hän on, jota rakastat", kuiskasin.

Bedore & Ilzkaal

Niin syntyi useampi fanfictionia sivuava tarina Ilzkaalista ja Bedoresta. Örkkitytöstä ja ihmismiehestä, jonka olin pelin trailerilla nähnyt. Undead Breton hero… Sijoitin uudet tarinani täysin omaan maailmaansa, jonka rakensin piilopaikkani ympärille. Tein siitä sellaisen, jollaiseksi kuvittelin The Elder Scrolls pelimaailman, Tamrielin. Tuon maailman, jossa en ollut koskaan käynyt, mutta jonne kaipasin jo koko sydämestäni.

Sitä kautta syntyi Qyamia, vaikken sitä silloin vielä tiennyt. Ikään kuin vahingossa loin omanlaisensa, vielä vieraan maailman. Se syntyi suoraan sydämestäni, toiveistani, odotuksistani, kaipuustani, haaveistani, rakkaudestani… Ja vasta jälkeenpäin tajusin luoneeni jotain uutta. Maailman, jollaista ei ollut muualla. Se ei ollut kuten Tamriel – sen sain nähdä heti, kun viimein astelin Ilzkaalin kanssa Skyrimissa kohti Whiterunia. Kun tuolloin näin taivaalle nousevan kuun, jonka jäljessä seurasi toinenkin kuu, jäin henkeäni pidätellen odottamaan tulisiko niitä vielä lisää. Kolmas ja neljäskin – mutta niitä ei tullut, sillä olin Tamrielissa, en Qyamiassa.

Kun koko totuus alkoi valjeta minulle, ymmärsin unelmieni olevan ulottuvillani. Olin aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta, ja kahdesti sitä jo yrittänytkin, mutta viimeisimmästä yrityksestä oli kulunut aikaa jo parikymmentä vuotta. Nyt tiesin, että minulla oli jälleen ainekset kasassa lähteä kehittelemään kokonaan omia tarinoita – tuohon omaan maailmaani, joka oli vielä nimeä vailla.

Halusin nimetä maailmani kielellä, jota örkit siellä puhuisivat… Sillä oli selvää, että maailmani oli luotu örkkejä varten. Niitä örkkejä, joita ei tuolloin ollut vielä olemassa. Ja halusin, että nämä örkit puhuisivat kaikista kauneinta kieltä, mitä koko maailmassa voisi olla.

Olin luonut maailmani meren syliin, joten Maavesi tuntui sille luontevalta nimeltä. Minun täytyy nyt myöntää, etten enää tarkalleen muista kuinka nimen käännös Qyamia lopulta syntyi, mutta minulla on tallessa kaikki muistiinpanot ja suunnitelmat, joita olen tarinoitani luodessa kirjoittanut ylös. Yksi A4-paperiarkki on täynnä nimiä – yliviivattuja, sutattuja, uudelleen tavutettuja… Miakora, Miakqy, Yzora, Qyrô, Qybora… Ja näiden monien nimien alapuolella on vahvasti kehystettynä, punaisella tussilla korostettuna yksi nimi – Qyamia.

Siitä kaikki lopulta alkoi. 

Haikein muisteloin 

Blogi

Minulla on kehitteillä idea blogista, jossa kertoisin matkastani tarinoiden luojasta omakustannekirjailijaksi. Esikoisteokseni "Zequera Kätketty" on julkaistu kesällä 2019, joten ideana olisi kirjoitella tänne jo menneitä kokemuksia ja niistä syntyneitä ajatuksia – sekä ohessa myös tämän hetkisiä mietteitä ja suunnitelmia. Mutta suoraan sanottuna → aikomukseni on nuolla yhä verisiä haavojani. ;D (Älä suotta säikähdä, sillä aikomukseni ei kuitenkaan ole valittaa. Olenhan sentään jo julkaissut kirjan.)

Potkaisen blogini käyntiin heti, kunhan muulta elämältä ehdin... Ja katsotaan sitten, ottaako tämä idea tuulta purjeisiin. Toivottavasti ottaa, ja purjehdimme yhdessä niille syville vesille!

Innokkain terveisin