28.1.2020

Omakustanne – hyödyt ja haasteet

Tässä postauksessa kerron, mitä hyötyjä ja haasteita olen omakustannekirjailijana tähän mennessä omalla kohdallani kokenut. Tämä ei ole suoranainen toivepostaus, mutta tätä kysytään usein noin "muuten vain", joten tämä on varmasti hyvä aihe tänne blogiinikin. 😊

Zequera Kätketty ei ole minun ensimmäinen kirjaprojektini – mutta se on ensimmäinen, josta todella tuli ihan valmis kirja. Kyseessä oli kolmas kirjakäsikirjoitukseni ja tällä kertaa olin vakaasti päättänyt, että tämän minä julkaisen – hinnalla millä hyvänsä.
Ihan viimeiseen asti toivoin saavani kustannussopimuksen, mutta lähinnä vain yhdestä syystä. Minä nimittäin pelkäsin.

Pelkäsin ryhtyä tähän hommaan yksin. Pelkäsin, etten osaa. Pelkäsin, että omakustanne veisi kaikki rahani eikä toisi mitään takaisin. Pelkäsin, että minulle naurettaisiin. Pelkäsin, että tekisin kirjani eteen kaikkeni, ihan kaikkeni – ja siltikään en koskaan saisi pidellä sitä käsissäni, valmiina, oikeana kirjana.

Mutta pelko oli turhaa.

Omakustanne vaatii paljon työtä. Sellaistakin, mitä ei osaa aavistaa ennen kuin sen tekee ja kokee. Mitään ei sentään tarvitse tehdä yksin, saat kaikki samat palvelut kuin mitä kustantajankin kautta – mutta maksat kaiken omasta pussista. Siksi täytyy olla valmis tekemään paljon myös itse ja yksin, koska tällaiseen omaan kirjaprojektiin ei ole edes järkevää laittaa mitään täysin älyttömiä rahasummia kiinni.

Hamstrasimme kirjoja Supin kanssa varastoon… 😉
Olin päättänyt jo hyvissä ajoin, että mahdollisena omakustanteena julkaisisin kirjani BoD:n kautta, jolloin kirjani pääsee suoraan lähes kaikkiin nettikirjakauppoihin myyntiin. BoD:n kautta kirjaa myös myydään ns. tarvepainatuksena, eli sitä ei paineta tiettyä erää odottamaan ostajia, vaan kirjaa painetaan sitä mukaa kun tilauksia tulee. Toki itsellään voi aina halutessaan pitää kirjavarastoa valmiina omia myyntejään varten, ja esimerkiksi minulla on kirjani pehmeäkantista versiota pieni erä varastossani. Joka tapauksessa, teit niin tai näin, tarvepainatus on kätevä tapa toimia, eikä tällöin tarvitse välttämättä pantata rahaa kiinni valmiiksi painettuihin kirjoihin.

Minulla oli lopulta noin tuhannen euron budjetti kirjani julkaisulle, ja se piti hyvin. BoD:n julkaisupalveluiden lisäksi (erikseen kirjani kovakantinen ja pehmeäkantinen versio) käytin rahaa arvostelupalvelun lausuntoon, tilasin kirjalle toivomani kansikuvan suoraan taiteilijalta ja käsikirjoitus kävi myös kielenhuoltajan suurennuslasin alla.

Taiton ja kannen asettelun tein itse, mutta näihin sain BoD:lta ja muilta omakustannekirjailijoilta vinkkejä. 😃 Kiitos!
Taitto oli yksi pahimmista painajaisistani etukäteen, mutta loppujen lopuksi se olikin hyvin mielenkiintoinen ja jännittävä projekti. Kannet olivat sen sijaan odotettua vaikeammat saada kohdilleen, mutta sekin työ oli mielenkiintoista ja omalla tavallaan palkitsevaa.

Kirjani kovakantisen version kannet.

Seuraavan kirjani kohdalla en enää pelkää näitä eri vaiheita, vaan odotan niitä mielenkiinnolla. 

Sen, että kaiken joutuu tekemään itse – sen voi nähdä myös niin päin, että kaiken saa tehdä itse! Ja kaiken saa tehdä ns. itsensä näköiseksi. Kansikuvan saa päättää itse, kuten kirjan sisällönkin. Nämä taas oli niitä asioita, joita pelkäsin, mikäli olisin saanut kustannussopimuksen. "Entä jos sisältöä joutuu muuttamaan liikaa – ja tulee vieläpä ruma kansi…"

Omakustanne ei vienyt kaikkia rahojani, ja joitakin roposia on tullut takaisinpäinkin. Joten pelko rahan suhteen oli sekin turhaa, mutta järkevää. Raha-asiat on aina parempi suunnitella etukäteen ja laatia itselleen edes jonkinlainen budjetti, jota pyrkii noudattamaan. Omakustanteella ei tienaa, mutta harva kirjailija muutenkaan tienaa kirjojensa myynneillä. Kirjailijan tulot koostuvat usein pääosin muusta kuin niistä itse kirjamyynneistä. Joten rahankiilto silmissä on turha tähdätä minkäänlaiseksi kirjailijaksi. Jos tahdot rikastua, niin lottoa ennemmin.

Itse en ole tehnyt tätä hommaa hetkeäkään rahasta – vaan joka ikinen hetki silkasta rakkaudesta!
Rakkaudesta kirjoittamiseen, rakkaudesta fantasiaan, rakkaudesta örkkeihin – ja Örkkeihin. 💚

Ehkä kaikkein suurin haaste tällä tiellä on kaikesta huolimatta ollut juuri se kirjan markkinointi. Sillä vaikkei tätä tehdä rahasta, niin toki kuluja pyritään aina kattamaan edes osaksi – ja onhan se mukavaa saada kirjalleen myös niitä paljon toivottuja lukijoita. Eli juuri teitä, rakkaat ihmiset! 😌
Länsi-Savo 26.8.2019.
Omakustanteelle on kuitenkin vaikeaa saada näkyvyyttä, ja  markkinointipuoli täytyy niin ikään hoitaa sekin itse. Mutta jälleen tässä on myös se toinenkin puoli: markkinoinnin SAA hoitaa itse ja juuri niin kuin parhaakseen näkee. Työtä se kuitenkin vaatii – ja rutkasti kekseliäisyyttä.
Ja sitä rahaa saa markkinointiinkin kulumaan lähes jopa huomaamatta… Käyntikortit, kirja-arvonnat, muut kirjalahjoitukset, matkakulut (kun käy kirjaansa ja naamaansa jossakin esittelemässä)… Vaikkei ostaisi "mainostilaa" somesta tai lehdistä, niin äkkiä sitä vain huomaa sysänneensä rahaa myös markkinointiin – edes jossain muodossa. Tämän suhteen täytyykin olla tarkkana, sillä helposti käy niin, että markkinointitemppu maksaa kohtuuttoman paljon suhteessa siihen, että kyseessä on vain omakustanne.
Ihan niin, omakustanteisiin suhtaudutaan varauksella, joten teen sitten vaikka kuinka hienon ja myyvän mainostempauksen, niin vain harva siitä kiinnostuu niin paljon, että kirjani jopa luettavakseen asti hankkisi. Joten vedän sanani takaisin – markkinointi ei olekaan se kaikkein suurin haaste.

Suurin haaste on se, että kuinka saisimme omakustanteiden arvostuksen nousemaan!?

Minun unelmani toteutui ja sain käsiini pideltäväksi ihka oikean kirjan, jonka olen itse kirjoittanut ja valmiiksi saattanut. Joten nyt toivon enää vain yhtä asiaa.
Toivon, että juuri sinä tarttuisit Zequera Kätketty esikoisteokseeni ennakkoluulottomasti ja antaisit sille mahdollisuuden olla myös sinulle se ihka oikea kirja, joksi sen kirjoitin, taitoin ja kustansin – juuri sinua varten.
Ja ei, tämä ei ollut mikään myyntipuhe. Minulle riittää, jos tartut kirjaani ihan vaikkapa kirjastossa. Mutta nyt – nyt tulee se myyntipuhe: jos kirjaani ei löydy omasta kirjastostasi, niin voit tehdä siitä kirjastolle hankintaehdotuksen. Se ei maksa sinulle mitään, mutta tuo silti iloa myös minulle, kun kirjaani luetaan. Ja jos esimerkiksi postaat lukukokemuksestasi someen, niin minähän vallan hypin ja hihkun riemusta, kun näen että olet käynyt Qyamiassa. Tai laita minulle vaikkapa päivän piristykseksi sähköpostia ja kerro, minkälainen matkasi oli… Mutta hei, saat toki käydä siellä myös ihan salaa. 😉

Joten hyvää matkaa! 💚

Toivottaa,



23.1.2020

Miten kirjoitan

Nyt olisi blogini toisen toivepostauksen aika.

Valitsin aiheeksi miten kirjoitan – vai kirjoittaako tarina itse itsensä? Kysyjää kiinnosti myös, teenkö paljon taustatyötä. Nämä ovat hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä.

Aika pitkältihän se menee juuri niin, että tarina kirjoittaa itse itsensä. Ainut ongelma siinä on se, ettei tarina osaa kirjoittaa itseään suoraan julkaisukelpoiseksi. 😅

Juonellisesti tarinat siis syntyvät lähes itsestään. Toisinaan teen suunnitelmia kuinka tarina etenee, mutta olen huomannut näiden suunnitelmien olevan turhia. Kun istun näppäimistön äärelle, alkavat tarinat vain tulla. Siinä ei tarvitse muuta kuin yrittää ehtiä kirjoittaa riittävän nopeasti, sillä mieli tuottaa tarinaa nopeammin kuin mitä osaan kirjoittaa. Sen vuoksi ensimmäinen raakaversio on täynnä kirjoitusvirheitä. Siinä on paljon korjattavaa niin lauserakenteiden kuin sanamuotojenkin suhteen. Tekstin editointikierroksia on monia, ja myös ammattilaisen apu on tarpeen. Pilkkua viilataan kuukausitolkulla – mutta tässä vaiheessa itse tarina ei enää muutu.

Näin kaaoksen vallassa oli "työpisteeni" noin vuosi sitten.
Minulla ei ollut vielä läppäriä, joten tein kaiken pöytäkoneella…
Lisäksi olin joutunut työpöydän äärestä remonttia pakoon tuvan puolelle.
Noh, tässä kuitenkin sain väännettyä esikoiseni viimein kirjankansiin! 😄

Eli tarinan vankka päärunko syntyy ensin, ja juonen suhteen kertaheitolla lähes muuttumattomaan muotoonsa. Tämä tarinan pääjuoni tuntuu aina tärkeimmältä saada kirjoitettua mahdollisimman nopeasti alusta loppuun, mutta väliin jää sivuhaaroja, jotka kirjoitan vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis.
Tällä hetkellä editoin Qyamian kirjat II käsikirjoitusta, ja sieltä löytyy yhä niin ikään tyhjiä kohtia, joista minulla on melko valmiit mielikuvat mitä niissä tapahtuu – mutta en ole aiemmin niitä vielä kirjoittanut, vaan keskittynyt siihen läpi tarinan kantavaan runkoon.

Monesti minulla on jopa loppu ennen alkua. Ennen kuin ainuttakaan Qyamian kirjojen käsikirjoitusta oli kirjoitettu, tiesin jo kuinka koko tarina tulee viimeisessä osassa päättymään. Tällaisiin vuosia sitten syntyneisiin mielikuviin tulee toki pieniä muutoksia siinä kirjoitusprosessin aikana, mutta se tarinan pääjuoni, pääajatus, idea – se säilyy.
Käytin tuossa jo pariinkin kertaan sanaa "mielikuva". No juuri niin minä kirjoitan, mielikuvien kautta. Mieleni sisällä pyörii ikään kuin elokuva, joka minun vain tarvitsee kirjoittaa ylös. Olen siis nähnyt sen kaiken, josta olen kirjoittanut.

Toisinaan pelottaa, että entä jos nauha ei lähdekään pyörimään… Entä jos näen pelkkää tyhjää, kun täytyisi kirjoittaa jokin puuttuva osa tarinaan. Mutta näin ei ole ainakaan vielä onneksi käynyt. Minun tarvitsee vain asettaa mieleni siihen tilaan, että keskityn näkemään tarinani hahmon siinä ympäristössä, jossa hän sillä hetkellä on – ja sitten vain päästän hänet liikkeelle. Hän kyllä itse tietää mitä tekee.

Olen toki yrittänyt ohjailla tarinoitani ja hahmojani oman mieleni mukaan, mutta olen lopulta huomannut, että turha minun on "laittaa lusikkaa valmiiseen soppaan" – se mitä tarinassa on tapahtuakseen, se tapahtuu. Enkä minä mahda sille mitään!
Eikä se ole ollut kerta eikä kaksi, kun tarinani ovat päässeet yllättämään jopa kirjoittajansakin – eli minut. Esimerkiksi Zequera Kätketty kirjan tarinassa Nanen molemmat suhteet tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Siinä vaiheessa olin kuin ylisuojeleva äiti.
”Vou, vou, voouh… Rauhoituhan nyt Nane… ja mieti! Tätäkö sinä todella haluat? Ihanko oikeasti?”
Mutta Nane oli minun tyttöni. Hän ei tehnyt koskaan mitään hetken mielijohteesta, vaan hän kuunteli sydämensä ääntä – aina.

~ ”Kerro minulle Örkeistä, Nane pyysi yllättäen hyvin hiljaisella äänellä. ~

On myös ollut yllättävää ja mukavaa kuulla lukijoiden ajatuksia/kysymyksiä Qyamian kirjojen jatkon suhteen. Qyamian kirjat II käsikirjoitukseen olenkin tehnyt yhden muutoksen lukijapalautteen pohjalta. Eli tahdon kuunnella ja huomioida lukijoiden mieltymyksiä ja toiveita, sen verran täytyy sentään pystyä valmistakin soppaa hämmentelemään. Mutta tämä muutos on ollut vain lisä tarinaan, ei mitään siitä pois.
Eli se tarinoiden päärunko, joka tulee ikään kuin itsestään, se on ja pysyy. Sen ympärille voi sitten miettiä, mitä sinne tahtoo vielä lisätä.

Taustatyötä teen myös jossain määrin.
Onneksi Qyamian suhteen kyseessä on kuitenkin fantasiamaailma, jossa periaatteessa mikä tahansa on mahdollista. Mutta pyrin silti pysymään uskottavuuden rajoissa. Qyamian auringot, kuut ja Meri aiheuttavat minulle toisinaan päänvaivaa – ja vaikkei lukija näihin kiinnittäisikään huomiota, niin joudun miettimään ja tutkimaan niiden mahdollista käytöstä. Kuinka tämä maailma voisi edes toimia niin, että se olisi jollain tavalla mahdollinen. Onneksi avaruus ja maailmankaikkeus kiinnostavat minua muutenkin.

Sitten on pienempää nippelitietoa. Kuinka vuodat työstetään – minulla ei ole siitä kokemusta, joten googlasin aihetta paljon, vaikka kirjassani aihe esiintyy vain ohimennen. Entä kuinka tehdään käsin kynttilöitä, mistä niitä edes tehdään… Miekan osat, erilaiset puukot, haarniskan osat… Missä lämpötilassa rauta sulaa? Kuinka kauan kestää kävellä jokin tietty matka? Sitä ei uskoisikaan, mitä kaikkea joutuu/pääsee pohtimaan ja selvittelemään kirjoja kirjoittaessaan. 😄

Qyamian Örkit ovat suuria, joten mittasuhteita joudun myös miettimään usein, etenkin jos Örkit ovat tekemisissä eri rotujen/kansojen kanssa, jotka ovat kooltaan heitä pienempiä. Mikä silloin toimii, mikä ei…
Puhumattakaan Lohikäärmeistä, jotka puolestaan ovat Örkkejäkin paljon suurempia, ja Qyamiassa he ovat vieläpä kentaurimaisia. Kahdet keuhkot, kaksi sydäntä – kuinka ne toimivat… Kuinka Lohikäärme hengittää, lentää, nukkuu… Mihin kaikkeen se pystyy sellaisen kehon kanssa ja mihin se ei millään pysty… Paljon mielenkiintoisia aiheita, joihin olen netin syövereistä etsinyt ratkaisuja mm. ihmisen ja eläinten anatomiaa hyödyntäen.

Fantasiamaailmassa mahdotonkin voi olla mahdollista – mutta silti täytyy aina selvittää, että kuinka se mahdoton sitten lopulta onkin mahdollista.

Teille kirjoitellen,



12.1.2020

Mikä minua inspiroi kirjoittamaan?

Nyt tulee bolgini ensimmäinen toivepostaus! 😊

Muistattekin varmasti blogissani järjestetyn arvonnan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille – mukaan olisi hyvin mahtunut enemmänkin väkeä (ja toiveita), mutta olen hyvin kiitollinen kaikista niistä aihetoiveista, joita sain. Arvonta suoritettiin loppiaisena 6.1. ja palkinnot on lähetetty voittajille. Onnea kaikille! 🎉
Nyt olisi siis aika lähteä toteuttamaan näitä arvonnan yhteydessä esitettyjä toivepostauksia. Ensimmäisenä vuoroon pääsee tietenkin aihe, jonka esitti arvonnassa pääpalkinnon ("Zequera Kätketty" -kirjan) voittanut osallistuja. Kyseinen aihe on sopivasti hyvää jatkumoa edellisille blogipostauksilleni – kuten muutkin esitetyt aiheet – joten näiden parissa on helppoa ja todella mielekästä lähteä jatkamaan blogia eteenpäin.

Toivepostauksen aiheeksi sain kysymyksen:
Mitkä kirjat ja elokuvat inspiroivat sinua eniten kirjoittamaan?

Olen viime aikoina useammilla eri kanavilla jo puhunutkin jonkin verran siitä, mikä minua inspiroi. Mutta kaikkea en ole sentään tuonut liiaksi esille, joten aloitetaan kirjoista.

Minua eniten inspiroineet kirjat:
Amalia Dillin: Honor Among Orcs
Christie Golden: Warcraft – Durotan

Kun Qyamia oli vasta pelkkä kaukainen kuiskaus, jota en vielä itsekään täysin ymmärtänyt, löysin netin kautta todella mielenkiintoisen kirjasarjan. Ainut harmittava takaisku oli se, että nämä kirjat löytyy ainoastaan englanniksi – ja englanti ei todellakaan ole vahvuuteni. Olen muutoinkin erittäin hidas lukemaan, ja englanniksi lukeminen on vielä sitäkin hitaampaa. Mutta jos "minulle kirjoitettuja kirjoja" löytyy vain englanniksi, niin sitten minä luen englanniksi!
Kyseessä siis Amalia Dillin nimisen newyorkilaisen kirjailijan Orc Saga, johon yhä odotetaan sarjan päätösosaa. Minulle kuitenkin tästä saagasta se tärkein innoittaja on ollut kirjasarjan ensimmäinen osa; Honor Among Orcs. Kun tartuin tuohon kirjaan, niin muistan vain miettineeni, että kun muutkin kirjoittavat örkeistä kirjoja – niin miksen minäkin kirjoittaisi?!
Tuo kirja alkoi merkitä minulle niin paljon, ikään kuin tuoden elämääni jonkin puuttuvan palasen, että kirjoitin lopulta Amalialle örkikkään viestin – johon hän vastasikin. Oli hienoa ymmärtää, että edes jossain, vaikkakin niin kovin kaukana, on joku jota voisin väittää lähes sielunsiskokseni. 💗

"Warcraft: The Beginning" -leffa DVD:nä ja
tietokirja; "Warcraft: Pimeyden portaalin tuolla puolen".
Kun olin Qyamian suhteen jo hyvässä vauhdissa, ilmestyi viimein pitkään odotettu elokuva; Warcraft: The Beginning. Tietenkin menin heti elokuvan ensi-iltaan sitä katsomaan, olihan Azeroth minulle jo muuta kautta tuttu ja olin elokuvaa itsekin ehtinyt malttamattomana tovin odotella. Ja mitäkö pidin? No pidin siitä todella, todella PALJON! Kuten kotisivuillanikin olen kertonut ⇨ kun tuo elokuva pyörähti käyntiin, niin sillä hetkellä tunsin olevani kotona, oman laumani luona…
Elokuvaan perustuen on kirjoitettu myös "tietokirja" sekä kaksi fantasiaromaania, joista eniten pidän ensimmäisestä osasta: Warcraft – Durotan. (Kyseinen kirja näkyy tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa). Se kertoo elokuvassakin pääosassa olevan Durotan nimisen örkin vaiheista ennen elokuvan tapahtumia. "Warcraft – Durotan" on ehdottomasti oma suosikkikirjani kautta aikojen, ja onnekseni se löytyy myös suomeksi käännettynä!

Kuitenkin monet teistä ehkä jo muistavat, että se suurin ja ihan ensimmäinen inspiraationi lähde Qyamia sarjan kirjoittamiseen on pelit. 😏

Pelihahmoni TES Onlinessa – Ilzkaal
Ja peleistä päällimmäisenä The Elder Scrolls -pelisarja, josta lähinnä Skyrim ja TES Online.
Paljon olen toki saanut inspiraatiota myös WoW:ista, mutta rakkauteni Warcraftiin perustuu pitkälti pelin muuhun oheismateriaaliin (sarjakuvat, kirjat, juuri mainittu elokuva ja kaikki siihen liittyvä, nettisivut & fanitaide, pelin cinematic trailerit jne.), vaikka hyvin mielelläni myös pelaan WoW:ia – silloin, kun raaskin siihen peliaikaa ostaa. Eniten pelaankin The Elder Scrolls Onlinea, sillä se ei edellytä pelaajalta jatkuvia kuukausimaksuja, kuten WoW vaatii.
Onlinepeleissä pidän siitä ajatuksesta, että jokaisen pelaajahahmon takana on joku täysin todellinen ihminen. Joten jokaisen pelattavan örkkihahmon takana on joku, jolla on jokin syy pelata juuri örkillä. Ja kuka tahansa heistä saattaa olla samanlainen kuin minä… Kauan kadoksissa ollut örkkisiskoni tai veljeni. 😉


Mainittakoon tähän lopuksi vielä, että myös Bayard Wu nimisen taiteilijan (hän tekee töitä mm. Warcraftin ja Warhammerin parissa) oma projekti – Ms. Orc – on inspiroinut minua valtavasti mm. Zagra -hahmoni suhteen... Voit löytää Bayard Wun galleriasta monia vahvoja kuvia tästä hänen Ms. Orc hahmostaan myös harmaasävyisinä töinä. Ne ovat todella vaikuttavia! (Ensimmäisen kansikuvatarjouksen "Zequera Kätketty" kirjaani pyysin muuten tältä samaiselta taiteilijalta, mutta kuten arvata saattaa, hinta oli liian suolainen omakustannebudjettiini.)

Vaan eiköhän tässä ollut nyt inspiraatiota kerrakseen.

Joten seuraavaan kertaan,




3.1.2020

Hyvä, paha… Tolkien

Joulukuussa Hyvä, paha kustantamo -blogipostaukseni herätti mm. Twitterissä ilahduttavan paljon mielenkiintoista keskustelua. Kiitos kaikille keskusteluissa mukana olleille – jokainen kommentti oli mielenkiintoinen, ja twiittien myötä myös avautui mukavasti eri kirjailijoiden omia näkemyksiä ja kokemuksia kyseisen postaukseni aiheista. Niinpä luvan kanssa jaankin teille nyt joitain Twitterissä esille nousseita aiheita, sillä keskustelujen myötä olen itsekin saanut uutta näkökulmaa suomalaisen fantasiakirjallisuuden "kustannuspolitiikkaan". Samalla toki vanhat käsitykseni ovat nekin vahvistuneet, jonka myötä olen entistäkin kiitollisempi BoD:n tarjoamiin mahdollisuuksiin saattaa tarinat kaikkien lukijoiden ulottuville.

Vasta nyt alan ymmärtää minkälainen ns. punainen vaate jo olemassa olevat fantasiarodut ovat suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Kustantamoiden palautteista tuli selväksi, että Örkeistä on turha yrittää kirjoittaa – ellei kirjoita heistä "salaa". Tämä on herättänyt ihmetystä, mutta myös ymmärrystä.
"Se oli kyllä hyvä vinkki jonka sait, että muutat vain örkkien nimen joksikin muuksi. Voit jatkaa silti kirjoittamista örkeistä, vaikka kukaan muu ei tietäisikään että ”hiitolaiset” tms. ovat täsmälleen sama asia kuin sinun örkkisi", kirjailija Erika Vik tuumi aiheesta twiitissään osuvasti.

Mikäli tosiaan olisin lähtenyt taistelemaan saadakseni jalkani edes jonkun kustantamon oven väliin, olisi Örkkien uudelleennimeäminen "Zequera Kätketty" -käsikirjoituksessa ollut se ensimmäinen askel. Käytännössä se olisi ollut jopa suhteellisen helppoa toteuttaa… mutta entä se tunnepohja? En ryhtynyt harkitsemaan kyseistä vaihtoehtoa sen enempää, koska Örkeistä luopuminen olisi ollut liian kova hinta maksettavaksi. Örkit ovat minulle syvin intohimo. Syy, jonka vuoksi kirjoitan.
Tokihan tämä uppiniskaisuuteni asian suhteen on herättänyt myös ihmetystä – ei tosin niinkään enää tässä vaiheessa, vaan silloin kun esikoisteokseni oli vielä työn alla. Jopa mieheni kehotti jossain vaiheessa minua vaihtamaan Örkki nimen tilalle Mötky, jotta voisin löytää kirjalleni kustantajan – ja mieheni sentään tuntee minut ja tietää, kuinka tärkeästä aiheesta tässä on kyse. 😄

Örkkejä vai Mötkyjä? :D

Totaalinen yllätys minulle on kuitenkin ollut nyt se, että tämä "kirjallinen roturasismi" ei kohdistu ainoastaan örkkeihin, vaan toisinaan myös muihin rotuihin. Vaikka oman käsikirjoitukseni kohdalla kustantamot takertuivatkin ainoastaan Örkkeihin – niin mikäli olisin ollut niistä valmis luopumaan, olisiko minua seuraavaksi vaadittu luopumaan muistakin "tutun nimisistä" roduista? (Se ei sentään olisi ollut minulle ongelma, vaan siihen olisin voinut suostuakin…)
Kirjailija Katri Alatalo kertoi Twitterissä, että hänen ensimmäisestä kirjastaan poistettiin loppumetreillä haltiat ja kääpiöt, eli nämä rodut esimerkiksi muutettiin muun nimisiksi.
"Vastustin sitä, mutta oli oikea valinta!!" Katri toteaa Twiitissään ja jatkaa: "Mutta siis, tärkeintähän on just tiedostaa, mitkä on niitä sydämenasioita joista pitää kiinni, ja milloin kannattaa luottaa lukijan/kust.toim sanaan."

Olen jäänyt yhä miettimään, että kun roduilla kuitenkin on jo olemassa valmiit nimet, niin miksi suomalaisessa kirjallisuudessa niille täytyy silti keksiä uudet nimet? Tämä minua ihmetyttää suuresti, ja aihe nousi esille myös blogiini tulleessa kirjabloggaaja Reta Anna Marian kirjoittamassa kommentissa:
"Välillä ärsyttää, että miksei vain käytetä sanaa, joka on jo olemassa. Toisaalta miksei voisi olla joku toinen sana, joka kertoo enemmän sen fantasiamaailman kulttuurista?"
Niinpä – todennäköisesti tässä on molempi parempi! 😏

Oma päätelmäni siitä, mitä rotujen uudelleennimeämisellä haetaan, on että sillä pyritään tuomaan tarinaan lisää omaleimaisuutta ja kustantamoiden kaipaamaa suomalaisuutta. Sain käsikirjoitukseeni mm. WSOY:ltä palautetta siitä, kuinka tärkeää suomalaisuus on kotimaisten fantasiakirjailijoiden teoksissa. No itsehän taas luen (ja kirjoitan) siksi, että pääsisin hetkeksi pois täältä suomalaisuuden keskeltä! Joten… 😉 Noh, selvää kuitenkin on, että monessa tilanteessa tämä rotujen nimeäminen uudelleen varmasti toimii, etenkin siitä kustantamoiden näkökulmasta katsottuna.

Mutta – entä jos kirjailijan ideana onkin lähteä laajentamaan lukijoiden mielikuvia sellaisten rotujen kohdalla, jotka ovat entuudestaan heille jo jotakin kautta / jollakin tavalla tuttuja? Tällaiselle ajatukselle (haasteelle) taitaa vain harvalla kustantamolla olla sijaa – vaikka itse näen tässä vain ja ainoastaan upean mahdollisuuden!
Kirjan kohtalo: kissa raateli, Skessa murjoi, örkit lainasivat…
Ainakin itse olen innostunut mm. siitä, että olen törmännyt kirjallisuudessa ja pelimaailmoissa todella moniin erilaisiin haltiakansoihin. En pidä Tolkienin haltioista, mutta sen sijaan joidenkin muiden maailmojen haltioista pidän. Mikäli kukaan ei olisi saanut Tolkienin jälkeen enää kirjoittaa haltioista, olisi omat (ja varmasti monen muunkin) kokemukset jääneet haltioista varsin valjuiksi ja yksipuolisiksi. Eri kirjailijoiden ja pelisuunnittelijoiden näkemykset ovat rikastuttaneet valtavasti tätä ja useaa muutakin rotua, joista Tolkien kehitteli ainoastaan vain sen oman versionsa – aivan kuten jokainen kirjailija tekee kirjoittaessaan omista maailmoistaan ja siellä asuvista roduista, rotujen nimistä riippumatta.
Uskaltaisinko nyt tähän väliin heittää vielä tällaisen pommin, että Tolkienin kirjallisuuden tunnetuimmista roduista Tolkien rehellisesti loi itse ainoastaan hobitit!? Joten hobiteista en lähtisi herkästi itse kirjoittamaan, koska minusta tuntuu että ne tavallaan "kuuluvat Tolkienille". Ne ovat hänen ikioma rotunsa.

Kirjailija Magdalena Hai jakoi blogipostauksestani nousseen mielenkiintoisen keskustelun Twitterissä eteenpäin, ja siinä yhteydessä hän nosti erityisesti örkit mietinnän aiheeksi. Suureksi ilokseni kommenteissa tuli esille se, kuinka yllättävän moni fantasian ystävä yhdistääkin örkit suoraan eri pelimaailmoihin (mm. Warcraft ja Warhammer mainittiin). Magdalena itse pohti kommenteissaan mm. seuraavaa:
"Mulle örkit on edelleen ehkä vähän sellainen olentolaji, joka kuuluu tiettyyn fantasianicheen, mutta eivät ole vielä murtautuneet mainstreamiin. Eli kun nichessä kertyy tarpeeksi lorea, ehkä örkeistä voi tulla yleisempiäkin fantasiaolentoja.
Eli en ajattele niiden olevan nytkään pelkästään tolkienilaisia olentoja, mutta en ehkä itse osaisi sijoittaa niitä omaan proosaan ilman liian voimakasta Tolkien/WoW-fiilistä. Ne tuntuisivat mulle tekijänä liikaa pastissilta. (Mutta en siis tässä tuomitse muiden valintoja!)" 
Tässä yhteydessä nousi esille monia ilahduttavalla tavalla mielenkiintoisia kommentteja, joita en valitettavasti pysty kaikkia tuomaan tässä nyt esille ilman, että tämä postaus venyisi järjettömän pitkäksi. Mutta tuo Magdalenan mainitsema Tolkien/WoW-fiilis oli minusta jo yksinään tavattoman ihana ilmaisu, koska ensinnäkin siinä oli mainittu WoW. 😊 Ja toiseksi: minulla on osaltaan juurikin se WoW-fiilis, kun kirjoitan Qyamiaan sijoittuvia tarinoitani. Tai tarkennan vielä, että TES/WoW-fiilis, koska nämä pelimaailmat ovat muusani. Ne innostavat minua kirjoittamaan. 💖 (Aiheesta tulossa myöhemmin toivepostaus!)

Oma ahdinkoni kustantamoiden örkkiepätietoisuuden suhteen – ja ylipäänsä fantasiakirjallisuudelle korotettu julkaisukynnys – sai useamman kirjailijan toteamaan, ettei kustannuskentän tietoisuus fantasiasta ylipäänsä ole itsestäänselvyys. Esille nousikin, etteivät kaikki kustantamot edes tunnista fantasiaa ja scifiä – eikä heillä välttämättä ole minkäänlaisia intressejä lähteä näihin spefi-kirjallisuuden alalajeihin tutustumaan. Joten näin ollen, kuinka fantasian (ja sen eri rotujen) historia voisikaan olla kaikille kustantamoille tuttua…
Onko fantasiakirjallisuus yhtä kuin Tolkien? Onko fantasian historia yhtä kuin Tolkien? No siinä tapauksessa myös Kalevala on yhtä kuin Tolkien! 😤

Twitter keskusteluissa tuotiin toki täysin aiheesta esille Tolkienin jalansija fantasiakirjallisuudessa – sitä ei käy kiistäminen! Tolkien pitää varmasti yhä tänäkin päivänä tiukasti paikkansa fantasia-genren tunnetuimpana kirjailijana. Hän teki aikanaan valtavan hienon työn fantasian tunnettavuuden lisäämiseksi, ja hänen työnsä on kantanut hedelmää pitkälle hänen kuolemansa jälkeenkin. Mutta siitä huolimatta emme voi tietää, kuinka tunnettua fantasia olisi tänä päivänä ilman Tolkienia – joten en lähtisi kuitenkaan käyttämään velka sanaa, ilmaistessani sitä kiitollisuutta, jota fantasiakirjailijoiden tulisi Tolkienia kohtaan tuntea. Jos olemme jollekulle jotakin velkaa, olemme sitä tänä päivänä jo hyvin monelle!

Kirjailija Sini Helminen toi näiden keskustelujen yhteydessä esille erittäin mielenkiintoisen (ja hauskankin) ajatuksen, viitaten kirjoittamiseen ennen julkaistuja teoksia, jolloin kuka tahansa tulee helposti lainanneeksi vahvastikin jotain kirjallisuudessa jo olemassa olevaa:
"Minusta Taru sormusten herrasta pitää jollain tavalla saada kirjoittaa itsestään ulos (matkivimmassa muodossa), ennen kuin pystyy jatkamaan fantasiaa. (Mikään elementti yksin ei tietty ole kielletty)."
Tähän tuli useampia kommentteja, joissa kirjailijat jakoivat omakohtaisia kokemuksiaan aiemmista kirjoitusprojekteistaan, joista eräs kirjailija käytti osuvasti nimitystä "julkaisematon esikoinen". Kommenttien mukaan näissä kirjailijoiden julkaisemattomissa tarinoissa vilisi mm. haltioita ja velhoja. 😃 Näitä twiittejä lukiessa kasvoilleni levisi väkisinkin hymy, sillä olenhan itse joskus kirjoittanut Keski-Maahan sijoittuvia fanfiction tarinoita… Silloin, kun kirjoitin itsestäni ulos rakkauttani Keski-Maahan sijoittuvia elokuvia kohtaan – ja tuskaani, joka aiheutui halveksivasta syrjinnästä, jota sain osakseni tuon elokuvarakkauden vuoksi.
(En ole koskaan ollut ns. Tolkien-fani, vaan sen sijaan pahamaineiset PJ:n TSH-elokuvat onnistuivat avaamaan sydämeni Keski-Maalle. Sormusten herraan tartuin ensimmäisen kerran kylläkin jo 90-luvulla ollessani 16-vuotias, mutta kovin montaa sivua en jaksanut teosta tuolloin tahkota eteenpäin. Tähän ikään mennessä olen lukenut kyseisen järkäleen sentään kahdesti – täysin elokuvien innoittamana. Ja vauhtiin päästyäni olen onnistunut nielemään niin Hobitin kuin Silmarillioninkin.)

Tietynlaisena yhteenvetona näiden Twitter keskustelujen ja aiempien kommenttien myötä minulle on tullut entistä selvemmäksi se osuvin kohderyhmä, jolle itse tarinoitani kirjoitan ja julkaisen.

Esikoisteokseni "Zequera Kätketty".
Tämä kohderyhmäni on fantasiaroolipelejä pelaavien iloisen kirjava joukko: PC-/konsolipelaajat ja live-/pöytäroolipelaajat. Heillä todennäköisesti on useimmin se sama ymmärrys fantasiamaailmoista kuin mitä itsellänikin on, jolloin tarinoideni sisin varmasti avautuu helpommin. Toki ihan perinteisiä fantasiakirjallisuuden ystäviäkin lukijoideni joukkoon mahtuu, joten lämmin kiitos teille avarakatseisuudesta ja mielenkiinnosta! 😊
Onkin ollut todella ilahduttavaa kuulla, että kirjastani on pidetty monissa erilaisissa piireissä, ja että se on päässyt yllättämään positiivisella tavalla. Sitä mukaa kun itse opin lisää fantasiasta, lukijoista, kirjoittajista sekä eri ajatusmalleista ja odotuksista – niin sitä paremmin opin myös arvostamaan ja hyödyntämään kaikkea annettua palautetta. Mielestäni kenenkään ei kuitenkaan kannata vältellä teostani, ei etenkään siksi, että se kertoo muun muassa Örkeistä.

Nämä pelimaailmoista ammentavat tarinat ovat aivan oma lokeronsa fantasia-genressä – ja tämän olen oppinut vasta esikoisteokseni julkaisun myötä.

Suoraan sydämestäni teille kirjoittaen,