Kun sain palautetta Zequera Kätketty -käsikirjoitukseeni arvostelupalvelun kautta, kielentarkastajalta ja lopulta jopa kustantamoilta – näissä kaikissa oli yhteistä se, että niiden pohjalta pystyin vielä hiomaan käsikirjoitustani. Lukijoilta saatu palaute eroaakin siis todella paljon edellä mainittujen kanavien kautta tulleeseen, mutta kaikkien näiden merkitys on omalla tavallaan kuitenkin hyvin, hyvin tärkeä!
Lukijapalaute on kiitos valmiiksi saatetusta työstä – ja jatkoa ajatellen palautteen merkitys vain korostuu entisestään. Lukijat nimittäin antavat sen voiman, jolla jaksaa jatkaa eteenpäin ja kirjoittaa lisää! Mutta jos joku ei siitä valmiista kirjasta pidä, ei tarinaa enää jälkeenpäin pysty miksikään muuksi muuttamaan. Siksi yritinkin hyödyntää kaiken jo ennen julkaisua saamani palautteen niin hyvin kuin mahdollista, jotta julkaisutapaani nähden tekstilläni olisi kuitenkin pohjana mahdollisimman vahva ammattilaisten kutoma tukiverkko. Vaan kun omakustanteesta on kyse, niin tietenkin sinne jäi niitä minun ihan omiakin valintojani esille… Muun muassa yksi erittäin olennainen osa, nimittäin Örkit. 😜

Jännitin lukijoilta tulevaa palautetta ja kirja-arvioita etukäteen – tietenkin.
Kasvatin itselleni paksua nahkaa kustantamoilta tulleiden palautteiden avulla ja ajattelin, että niiden jälkeen olen riittävän vahva julkaisemaan itse oman kirjani ja ottamaan kaiken palautteen vastaan. Mutta hirvittihän se silti! Entä jos kirjastani ei pidetäkään…
Kaikki kirjani saama palaute on kuitenkin ollut todella kannustavaa ja olen pystynyt poimimaan sieltä jopa vinkkejä seuraavia kirjojani varten. Lähinnä siis olen aistinut toiveita, että jotakin rotua tai asiaa avattaisiin vielä enemmän, joten näihin toiveisiin pyrin "vastaamaan" Qyamian kirjojen tulevissa osissa.
On kuitenkin ollut ihanaa huomata, että lukijani tuntuvat ymmärtävän sen, ettei valmista kirjaa pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. Zequera Kätketty on arvosteltu kerta toisensa jälkeen siitä näkökulmasta, minkälainen tämä kirja on. Ei siitä näkökulmasta, minkälainen se olisi voinut olla. Joten lämmin kiitos teidän antamistanne mahtavista palautteista ja siitä, että olette pysyneet armollisina tällaista esikoiskirjailijaa kohtaan! 💚
Palautteen saaminen on ollut tavattoman hienoa ja vaikka on uskomatonta pidellä omaa kirjaa omissa käsissään – niin vielä uskomattomampaa ja upeampaa on nähdä jonkun muun pitelevän sitä! Etukäteen en osannut odottaa muuta kuin että näkisin työni tuloksen ihan oikeana kirjana, että saisi pidellä sitä käsissäni, lukea tarinaani kirjansivuilta… Enkä osannut kuvitellakaan, että jotain paljon parempaa olisi vielä luvassa. 😊
Lukijoiden somessa julkaisemia kuvia on ollut suorastaan häkellyttävää katsoa, joten – kiitos niistä! 💚
![]() |
"Rakkaus örkkeihin ajoi kirjailijaksi" LS 26.8.2019 |
Lukijoiden somessa julkaisemia kuvia on ollut suorastaan häkellyttävää katsoa, joten – kiitos niistä! 💚
Eikä tässä suinkaan ollut vielä kaikki, mikä on onnistunut yllättämään minut.
Kirjani saamissa arvioissa on nimittäin tullut esille vielä yksi seikka, jota en jostain syystä niin ikään osannut etukäteen ollenkaan odottaa. Vaikka se tulikin ensimmäisen kerran minua vastaan jo arvostelupalvelun lausunnossa, niin silti se oli ehkä jollain tapaa sellainen "liian hyvää ollakseen totta" -asia, jota en vain yksinkertaisesti uskonut tarinani "saavuttavan"… Nimittäin lukijoiden lempihahmot!

Se on ollut kirja-arvioissa ja muissa palautteissa ehdottomasti yksi parhaista ja jännittävimmistä asioista, kun olen saanut kuulla keitä ovat lukijoiden lempihahmot. Mahtavaa, että olette löytäneet Qyamiasta sellaisia! Minullakin toki on omat lempihahmoni ja yksi omista vahvoista suosikeistani on Shamaani. Häntä kukaan lukijoista ei ole kuitenkaan vielä lempparikseen nimennyt.
Ylivoimaisessa johdossa on Zagra! No voi kyllä, minäkin rakastan häntä. En silti olisi arvannut, kuinka suuren fanijoukon Zagra itselleen haalii. Ja ette arvaakaan, kuinka paljon sydäntäni lämmittää se, että Zequera Kätketyn suosituin hahmo on juurikin Örkki.
Muutama lukija on jopa todennut Zagran olevan hyvin kirjoitettu hahmo. Minusta on ihanalla tapaa jännä törmätä tuohon ilmaisuun "hyvin kirjoitettu hahmo", koska Zagra oli kaikista helpoin hahmo kirjoittaa. Zagra syntyi aivan itsestään – minun ei tarvinnut muuta kuin vain kirjoittaa.
Peräti kolme lukijaa ovat yllättäneet minut ihan perin pohjin nimeämällä suosikkihahmokseen Meren. Jos olisinkin osannut odottaa lukijoiden löytävän tarinastani suosikkihahmoja – en silti olisi osannut kuvitella, että Meri nousisi näiden joukkoon.
Itse koen Meren vähän jopa kaksijakoisena hahmona, joten minulla on Merta kohtaan sellainen "viha-rakkaus-suhde". Mutta koska Meri herättää tunteita, niin on selvää että kyseessä on vahva hahmo, jolloin siitä nähtävästi myös pidetään. Tämä onkin ollut hyvin innostava yllätys!
Nimeän tässä vielä yhden lukijoiden suosikkeihin nousseen hahmon, joka niin ikään on ollut minulle "yllätys". Eli hän on Quendra. Arvostelupalvelun lausunnossa minua kehotettiin jättämään Quendra tarinasta kokonaan pois, mutten voinut tehdä niin, koska hänellä on omasta mielestäni hyvin tärkeä (vaikkakin pieni) rooli tarinassa. Ja koska hänestä lopulta pidettiin, olen päättänyt vielä kertoa tulevaisuudessa hänestä jotain lisää… Missä tai miten, se jääköön vielä yllätykseksi. 😉
Monilla kirjasivustoilla kirjoille voi antaa arvosanaksi tähtiä, yleensä 1–5 tähteä. Zequera Kätketty on saanut kolmea ja neljää tähteä viidestä. Keskiarvo on lähempänä neljää. ⭐⭐⭐⭐
Tuntuu tavattoman ihanalta, että lukijat ovat tämänkin perusteella pitäneet matkastaan Qyamiassa. Tähdet tekevät minut onnelliseksi etenkin lukijoiden puolesta. Tähdet ovat tarinalle – eivät minulle, mutta kiitän niistä silti. Kiitos, että olen saanut tarjota teille nautinnollisen lukuelämyksen.

Olen julkaissut joitakin lyhyitä palautteita / pätkiä palautteista kotisivuillani. Joten jos tahdot käydä lukemassa jokusen sanan lukijoideni ajatuksia Zequera Kätketystä, niin vieraile ihmeessä täällä.
Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia!
Jään nyt pienelle kesälomalle tämän blogini ja YouTube -kanavani ääreltä. Somesta ja s-postitse minut kyllä tavoittaa suht entiseen tapaan koko kesän. Ja hei – mikäli ikävä ehtii iskeä, niin käykäähän katsomassa uusin (ja hyvin kesäinen) "Skessa höpöttää" -videoni, joka löytyy täältä. 🌞
Ihanaa kesää teille kaikille!