Opaalitaivas

Meiltä vajaan kahden kilometrin päässä on aivan mahtava hiekkaranta. Sen omistaa Mikkelin kaupunki, mutta kaupunkiin sieltä on matkaa yli 50 kilometriä, eli ranta on todella syrjässä. Se on ollut vähän kuin minun oma rantani jo yli 20 vuotta. Sinne liittyy hyvin paljon muistoja.

Toissa kesänä editoin kyseisellä rannalla Falqure Kahlittua hyvin ahkerasti. Vietin syyskesästä melkein kaikki editointihetkeni rannalla, ja siitä tuli minulle vain entistäkin tärkeämpi paikka. Siellä kipuilin päästää irti Gregonista ja Oqyrista. Siellä myös unelmoin, että vielä joskus kirjoitan heistä novellin.

Falqure Kahlittu julkaistiin vajaa vuosi sitten lokakuussa. Novelli, josta unelmoin, julkaistiin nyt menneenä kesänä! Myös novellia editoin muutamaan kertaan rannalla, sillä halusin palata kotiin. Palata siihen samaan fiilikseen, joka minulla toissa kesänä oli – mutta sillä erolla, että nyt tarinasta oli kasvamassa viimein kokonainen.

Koko Lohikäärmesydämestäni kevätkesällä 2021 

Tällä hetkellä editoin Qyamian kirjojen kolmatta romaania, Valeqora Kuolematon. Sitä en ole työstänyt kertaakaan tuolla rannalla, sillä jollain tapaa se ei tuntuisi oikealta. Ranta kuuluu Gregonille ja Oqyrille, eikä heidän yhteinen tarinansa enää jatku Valeqora Kuolemattomassa. 

Silti käyn rannalla todella usein, lähes päivittäin. Siellä tuntuu hyvältä. Annan Sumpin (paras ystäväni 🐶) juoksennella hiekalla, ja kesällä Sumppi kävi paljon uimassa. Nyt syksyllä viskomme keppiä. Välillä vain istumme hiekalla ja katsomme järvelle… Parasta on, kun on aivan hiljaista ja tyyntä. Syksyn aikana tällaisia hetkiä on ollut paljon.

Loppukesästä on jäänyt mieleeni myös päiviä, kun rannalla oli paljon perhosia. Toiset niistä olivat todella arkoja, osa päästi lähelle – mutta yksi lensi suoraan luokseni ja asettui jalkani päälle. Perhoset saavat minut hymyilemään. Jos olet lukenut novellini, Koko Lohikäärmesydämestäni, niin tiedät miksi.

Minulle Qyamia on totta. Joten minut jo paremmin tuntevat ovat varmasti saaneet kuulla tästä ihan kyllästymiseen asti, mutta he todennäköisesti myös (edes jollain tasolla) ymmärtävät näitä aivoituksiani. Äkkiseltään kuulostan varmasti aivan tärähtäneeltä kaikkine Qyamia-juttuineni… Mutta, no niin, onko sillä väliä? Voin olla ihan just niin tärähtänyt kuin mitä muut ajattelevat minun olevan. Itselleni merkitsee vain se, että tiedän totuuden.

Ensimmäisen kerran näin opaalitaivaan 31.12.2019 Ylläksellä.

Uskon, että omaan jonkinlaisen yhteyden Qyamiaan. En tiedä, olenko elänyt siellä – mutta monesti koen, että olen. Toisinaan mietin, että jos pääsen kuolemani jälkeen Qyamiaan, niin sitten minun ei tarvitse pelätä kuolemaa. Nyt syksyllä eräänä päivänä, kun jälleen kävelin rannalla ja ajattelin näitä "iloisia ajatuksia" kuolemanjälkeisestä elämästä, näin järven pinnassa aivan mielettömän upean heijastuksen.

Tuolloin oli alkuilta. Aurinko oli alkanut laskea, ja se teki järvenpinnasta kuin peilin. Taivas oli osin pilvinen, mutta laskeva aurinko oli pilvien alapuolella. Myös ylhäällä pilvipeite repeili ja paikoin näkyi kauniin sinistä taivasta.

Tuo kaikki heijastui järvenpintaan, jossa näkyi kuin toisen maailman taivas. Illuusio oli todella upea, koska hiekkarannalla vesi on hyvin matalaa, mutta silti heijastus näytti jatkuvan yhtä "syvälle" kuin mitä taivas oli ylläni korkea. Olin siis kahden taivaan välissä.

Vedestä heijastuvassa taivaassa värit olivat kuitenkin vääristyneet. Pilvet sinisine aukkoineen hehkuivat kauniissa opaalin sävyissä. Se oli täydellinen opaalitaivas! Kuin ikkuna toiseen maailmaan, Qyamiaan. Taivas, jonne tahdon lentää – sitten, kun minusta tulee perhonen.

Qyamiaa mietiskellen,

Kateus ja epävarmuus vs. ”myötäinnostus” ja itsetuntemus

Nyt tulee hieman vakavampaa pohdiskelua kirjallisuuskentällä ilmenevistä tunteista, joihin olen törmännyt – ja jotka ovat osin aiheuttaneet minussa hämmennystä.

Huomaan edustavani tunneskaalojenkin kohdalla jollain tavoin "vähemmistöä". Toisinaan päästelen suustani sammakoita, kun en suoraan osaa aavistaa, mitä reaktioita ne vastapuolessa ehkä herättävät – tai mitä hän kuvittelee minun ajavan sanomisellani takaa. Saatan selittää jotain juttua todella innoissani ymmärtämättä, että vastapuolesta se kuulostaa jonkin sortin yritykseltä leuhkia asialla. Olen varsin hanakka jakamaan omat iloni muiden kanssa, kuten myös pyrin osallistumaan muiden ilonhetkiin. Fiilistelen mahtipontisesti asiasta kuin asiasta, oli se sitten omani tai jonkun tuttavani. Ja tämähän juuri on osa sitä erityisherkkyyttä, josta bloggasin viime toukokuussa.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Otsikossa on mainittu ensimmäisenä kateus. Se tuntuu nousevan keskusteluissa esille tämän tästä. Pahimmillaan kateus saa ihmiset asettumaan toisiaan vastaan, väheksymään muita ja sitä kautta pönkittämään omaa itsetuntoaan. Olen huomannut, että myös kirjallisuuspuolella kateutta on harmittavan paljon liikkeellä.

Omista saavutuksistaan julkisesti iloitseminen ja niistä puhuminen ei ole leuhkimista tai ylimielisyyttä. Saavutuksistaan saa olla terveellä tavalla jopa ylpeä. Jokainen saavuttaa jotakin! Jokaisella on jotain, mistä olla ylpeä. Keskittyminen tulisikin suunnata siihen, mitä on saavuttanut – eikä siihen, mitä sellaista muut ovat saavuttaneet, mitä itsellä ei ole.
Miksi ihmiset kiusaavat itseään kateudella, kun voisivat iloita omista saavutuksistaan ja samalla myös toisten saavutuksista? Kukaan ei voi kuitenkaan saada kaikkea! Aina on jotain, mistä jää paitsi, mutta mihin joku toinen onnistuu ponnistelemaan.

Kadehtimisen sijaan olisi siis hyvä pystyä tuntemaan innostusta myös toisten puolesta. Ja vaikka kateutta tuntisikin, voi silti pystyä myös iloitsemaan. Uskon, että tietynlainen pieni kateus voi olla ihan tervettäkin ja jopa kannustavaa, eteenpäin potkivaa, mikäli se ei aiheuta itselle mielipahaa eikä ikäviä tuntemuksia kateuden kohdetta kohtaan. "Vau! Kunpa minäkin vielä saavuttaisin jotain noin hienoa." / "No voi perhana, miksi juuri hän enkä minä!" Näissä kahdessa ajattelumallissa on melkoinen ero, eikö vain?

Perhana!

Nuorena minulla oli idoleita, mutta ei enää. Näen ihmiset siinä suhteessa tasa-arvoisina. Jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kunnioitan muita ihmisiä, mutten "ihaile" sillä tavoin, että nostaisin jonkun syystä tai toisesta muiden yläpuolelle. Näen ihmiset samalla viivalla, joten ehkä minun on siksi vaikeaa ymmärtää kateutta.
Kirjallisuuskentälläkin olemme lopulta vain ihmisiä, kaikki samanlaisia kuolevaisia, joten miksi pitäisi polvistua jonkun edessä tai pyrkiä saamaan muut polvistumaan itsensä edessä?
En koe olevani muita huonompi enkä parempi – pyrin vain olemaan niin hyvä kuin mitä pystyn olemaan, ja se riittää. Olen riittävän hyvä tähän hetkeen, ensi vuonna ehkä parempi kuin tänään, silti en ole tänäänkään huono, enkä ensi vuonna parempi kuin muut. Jokainen on hyvä jossain! Olemme hyviä eri asioissa, ja se tekee meistä tasa-arvoisia.

Itsetuntemus – edellinen oli osaksi juuri sitä. Itsetuntemusta kannattaa kehittää, jolloin omanarvontunto kehittyy oikeaan suuntaan. Ei vertaa itseään liika muihin, ei alenna eikä ylennä itseään, vaan arvioi itseään mahdollisimman rehellisesti sellaisena kuin on. Mitä tavoittelee, mihin kokee pystyvänsä, missä voi kehittyä… Eli vertaa itseään tavallaan itseensä eikä muihin. Kun omaa hyvän itsetuntemuksen, ei syytä kateuteen enää ole, ja myös liiallinen epävarmuus nujertuu, kun itseluottamus kehittyy oikeaan suuntaan.

Jos tavoittele kirjallisuuspalkintoja, on aina hyvä muistaa, että osallistujia on paljon ja yleensä vain yksi voittaa. Mikäli voitto ei osu omalle kohdalle, on tärkeää sisäistää, että on monia muitakin voiton ulkopuolelle jääneitä. Vaikka voitto kielii monesti henkilökohtaisesta onnistumisesta, voiton ulkopuolelle jääminen ei ole henkilökohtainen tappio. Kilpailuissa kirjoista ja teksteistä arvioidaan jotain tiettyjä seikkoja, jotka riippuvat pitkälti arvioitsijoiden omista mieltymyksistä tai seikoista, jotka ovat heille tärkeitä. Voittaja täyttää ne parhaiten, hän on hyvä juuri niissä. He, jotka eivät sillä kertaa voita, ovat kuitenkin hyviä jossain muussa.

Jokainen on oman elämänsä voittaja!

Kilpailujen kohdalla minua harmittaa vain ja ainoastaan yksi asia.
Se, että yleisesti omakustanteilla, joita itsekin julkaisen, on niin pienet marginaalit osallistua kilpailuihin. Omakustanteen kannessa on herkästi jo valmiiksi se punainen leima: ei finaaliin. Monen arvostelijan on varmasti vaikeaa tarttua omakustanteeseen sillä asenteella, että kirja voi lopulta olla jopa huolellisemmin tehty kuin täyskustanne. Uskallan väittää, että mikäli omakustanteella mielii pärjätä, niin sen todellakin tulee olla huolellisemmin tehty kuin täyskustanne. Silti siinäkään kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta asiasta, vaan omakustanteita kohtaan vallitsevasta yleisestä käsityksestä, joka kaipaisi näkyvää muutosta.

Omakustanteille on järjestetty 1997 lähtien oma kilpailu, Möllärimestari. Se järjestettiin hyvin pitkään vuosittain, mutta vuoden 2016 jälkeen se on järjestetty vain kerran. Onkin todella harmillista, että syystä tai toisesta kyseinen kirjallisuuskilpailu on jäänyt viime vuosina monesti järjestämättä. Se olisi varmasti hyvä kannustin omakustantajille, sillä sitä kautta olisi mahdollista saada omille kirjoilleen hyvin tärkeää palautetta. Puolueeton palaute auttaa näkemään, missä on onnistunut ja mitä voisi vielä kehittää. Kilpailujen kautta voi myös saavuttaa kirjoilleen näkyvyyttä, jota jokainen tarvitsee löytääkseen tarinoilleen lukijoita.

Muistetaan tukea toisiamme ja iloita yhtä lailla omista kuin myös toistemme saavutuksista!

Syysterkuin,

Kuinka etenee Qyamian kirjat III

Kaikkien muiden projektien ohella olen tänä vuonna työstänyt Qyamian kirjojen kolmatta romaania, Valeqora Kuolematon. Mietin tuossa yhtenä päivänä, että en ole kovinkaan paljon siitä julkisesti kuitenkaan höpissyt, joten kerron hieman tulevasta kirjastani ja sen kirjoittamisesta tässä bloggauksessani.

Valeqora Kuolematon tulee olemaan yhtenäisen trilogian päätösosa, mutta se ei ole viimeinen "Qyamian kirja". Tällä hetkellä julkaistuja Qyamian kirjoja onkin jo kolme, joista yksi on novelli – eli huomattavasti lyhyempi kuin romaani tai edes pienoisromaani. Kaksi muuta osaa ovat trilogiaan kuuluvat aloitusosa Zequera Kätketty ja toinen osa Falqure Kahlittu.

Kaksi ensimmäistä romaania eivät ole niin vahvasti sidoksissa toisiinsa, etteikö niitä voisi lukea erillisinä tarinoina. Kolmas osa tulee kuitenkin olemaan hyvin selkeää jatkoa Falqure Kahlitulle, sillä tarina jatkuu kolmosessa kutakuinkin siitä mihin kakkosessa jäätiin.

Tähän mennessä ilmestyneet Qyamian kirjat.

Jo ennen kuin olin ryhtynyt kirjoittamaan yhtäkään Qyamian kirjoista, tiesin, kuinka tämä trilogian päätösosa tulee päättymään. Se oli ihan ensimmäisiä asioita koko Qyamiasta, mitä tuosta maailmasta tiesin. Toki kirjoittaessa tuo trilogian päätös on saanut lisäkseen täsmentäviä yksityiskohtia, mutta muistan yhä sen elokuvamaisen mielikuvan, mikä päähäni pälkähti vuonna 2015. Muistan jopa missä se minut tavoitti. Saunassa kesken löylyjen. 😄

Kun ryhdyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja, ihan ensimmäiseksi kirjoitin vähän alle puolet Falqure Kahlitusta. Sen jälkeen aloin työstämään esikoistani, Zequera Kätketty. Sitä aloitellessani tiesinkin siis melko paljon Qyamian myöhemmistä tapahtumista – jotka tosiaan vaativat jonkin asteista pohjustusta. Ja nimenomaan juuri sitä esikoiseni, Nanen tarina, on. Pohjustus Qyamian ja Epäkuolleiden tarinoille.

Kirjoitan Örkeistä – kyllä. Mutta loppujen lopuksi Epäkuolleet ovat Qyamian kirjojen pääkansa. Heidän matkassaan kuljettiin tiiviisti Falqure Kahlitussa, ja heidän kanssaan tullaan kulkemaan myös Valeqora Kuolemattomassa. Joskin tuttuun tapaan mukana on muitakin kansoja – Örkkejä, Haltioita ja Lohikäärmeitä. Ihmiset sen sijaan jäävät varsin pieneen rooliin tässä trilogian päätösosassa.

Kuva: Pixabay / Canva

Kun lokakuussa 2020 jatkoin nyt tulossa olevaa kolmatta osaa, minulla oli käsikirjoituksesta olemassa vasta varsin kevyt runko. Sen ympärille oli kuitenkin helppo lähteä kasaamaan varsinaista tarinaa, kun pääpiirteittäin minulle oli selvää, mitä tulee tapahtumaan.
Vuodenvaihteessa kirjoittamiseni alkoi kuitenkin takkuamaan ja kuin tilauksesta sain hetkeksi muuta ajateltavaa päästessäni mukaan erääseen antologiaprojektiin. Silti senkään jälkeen Valeqora Kuolematon ei tahtonut lähteä etenemään, joten kevättalvella kirjoitin Qyamian kirjat -novellin, Koko Lohikäärmesydämestäni, jonka julkaisin kesäkuussa. Novellin ohessa naputtelin myös kolmatta romaania.
Kun novelli oli julkaistu ja panostin taas täysillä romaaniin, huomasin, että tarinahan on jo kirjotettu! Ainut ongelma oli, että siinä oli vasta noin 30000 sanaa – aivan liian vähän ollakseen romaanikässäri, johon vaaditaan ainakin se 50000 sanaa.

Väkisellä on turha alkaa sanoja tarinaan vääntämään, joten aloitin kesällä Valeqora Kuolemattoman ensimmäisen editointikierroksen. Luotin, että täydennettävää löytyy ihan varmasti, kun lähden tarinaa lukemaan ajatuksella läpi. Ja ihan totta, juuri niin on käynyt. Vielä ei olla 40000 sanassa, mutta editointikierroskin on vasta lähestymässä puoltaväliä. Uskon, että 50000 sanaa tulee täyteen tämän ensimmäisen kierroksen yhteydessä.

Suht varmaa siis on, että trilogian päätösosa jää lyhyemmäksi kuin sarjan kaksi ensimmäistä romaania, joissa molemmissa on noin 70000 sanaa. Kyse ei silti ole siitä, etten tietäisi mitä kirjoittaa, vaan siitä, että tarina on periaatteessa valmis. (Tarina, mutta ei teksti.)

Olen kirjoittanut tätä bloggausta pätkittäin kuluvan elokuun aikana. Nyt minua jo hymyilyttää seuraava pätkä, jonka olen kirjoittanut tähän joskus elokuun alussa:

Tietääkseni ei ole enää jäljellä mitään uutta juonikuviota, josta kirjoittaa. Eli ei ole muuta kuin täsmennettäviä seikkoja jo kirjoitettuihin tarinan pyörteisiin. Noh – ainahan toki jonkun nurkan takana minua voi odotella jokin täysyllätys, josta paukutan taas 20000 lisäsanaa, tai enemmänkin. Vielä ei voi ihan varmuudella tietää oikeastaan yhtikäs mitään, koska onhan matkani yhä kesken. Ja hei, rakastan yllätyksiä!

Arvatkaa tuliko yksi yllätys vastaan jo tässä elokuun aikana!?
Juu – tuli. Sen verran ailahteleva persoona on tämä meidän Haltiasyntyisemme, Acalmon. Olisi helpompaa, jos hän kertoisi minulle selkeästi ja yhdellä kertaa, että mitä ihmettä hän oikein duunaa! Härre guudelis sentään. Mutta niin, minähän rakastan yllätyksiä!
Vaan ei hän minua sinne 70000:n sanan hujakoille näillä oikutteluillaan saa vietyä. Ei vielä. 😉

Kuva: Pixabay

Nyt, kun sanoja kässärissä on ollut "liian vähän", turhien pätkien poistaminen tekstistä on tuntunut entistäkin vaikeammalta. Mutta uskokaa tai älkää – olen pystynyt siihen! Tähän mennessä olen kirjoittajana jo oppinut, että jos jokin kohta tekstissä tuntuu ontuvan, niin ihan kylmän viileästi pois vaan koko roska.
Se toimii joka kerta, eli tarinasta tulee sen myötä parempi. Yleensä askarruttavan kohdan poistaminen avaa myös jonkin ihme lukon, minkä jälkeen huomaa kirjoittavansa ihan uutta, parempaa tekstiä ja tuplasti enemmän kuin mitä oli poistetun kohdan pituus. Kirjoittaminen jaksaa hämmästyttää minua aina.

Tähän lopuksi vielä paljastan ihan vähäsen siitä, missä merkeissä Valeqora Kuolemattoman tarinassa liikuskellaan. Joten jos et ole vielä lukenut Qyamian kirjojen aiempia osia, niin varo – seuraavaksi SPOILERI!

Falqure Kahlittu päättyi siihen, kun Epäkuolleet palasivat sodasta Valerqundaan. Nyt heidän olisi aika tehdä lopullinen suunnitelmansa maailman pelastamiseksi – Mereltä. Sitä todellista kuningasideaa ei vain tahdo löytyä keneltäkään.
Acalmon, Goramogh ja Oqyr ovat sodasta selviytyneet johtajat, mutta yhtä köyttä tuntuu olevan mahdotonta vetää, sillä Goramogh hakaa yhä vastaan. Hänellä vaikuttaisi olevan ihan omat suunnitelmansa, joita etenkin Oqyr vastustaa.
Kun yhteistä säveltä ei löydy, näiden kolmen tiet eroavat. Jokainen heistä lähtee etsimään omaa ratkaisuaan maailman pelastamiseksi. Vaan mitä arvelet, löytääkö sitä heistä kukaan? Laitelkaahan rohkeasti veikkauksia kommentteihin, sähköpostiin tai someen. 😀


Editoiden & kirjoitellen,

Kymi Librin tunnelmia

Viime bloggauksessani lupasin kertoa teille kirjamessutunnelmista, joten nyt on niiden aika.

Kouvolan Myllykoskella järjestettiin 22.–25.7. Kymi Libri -kirjamessut. Kyseessä oli kaikkien aikojen toinen Kymi Libri, ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin kesällä 2019.

Messuilla oli yhteensä noin 150 esiintyjää – kahdella eri lavalla, kirjakahvilassa, Galleriassa ja jokiristeilyillä. Lisäksi messuilla oli piha-alueella ja Kirjahallissa parikymmentä näytteilleasettajaa: mm. kustantamoita ja kirjallisuusseuroja. Sekä tietenkin alueelta löytyi letunpaistajia, makkaranpaistajia ja kahvinmyyjiä. Ihan oikeaa messuhulinaa siis löytyi, mutta kuitenkin tunnelmaltaan leppoisan kesätapahtuman muodossa.

Itse olin paikalla lauantaina 24.7. Se oli varmastikin messujen vilkkain päivä. Oma sijaintini oli piha-alueella, aivan ulkolavan tuntumassa, Puustellin tarinoiden myyntipöydässä.

Vasemmalla Qyamian kirjat edustettuina Puustellin tarinat -pöydän valikoimissa.

Pöydästä löytyi Qyamian kirjojen seuraksi hyvin monenlaisia omakustanteita, joita Puustellin tarinat myi omasta pop-up kirjakaupan varastosta. Sellaista päägenreä ei ole ihan helppo keksiä, mitä ei olisi tästä pöydästä löytynyt – edes sen yhden kappaleen verran. Yhteistä näille kirjoille puolestaan oli se, että kaikki on julkaistu BoD:n kautta.

Indieklubin "showroom".

Samassa pöydässä oli lisäksi Indieklubin "showroom", jossa esiteltiin klubilaisten julkaisemia kirjoja – jotka niin ikään olivat Puustellin tarinoiden kautta messuilla myynnissä.

Puustellin tarinoiden emäntä, E. E. Leivo (näin meidän kesken Elina), kuuluu myös Indieklubiin, joten sitä kautta tällainen pöytäjärjestely messuille lopulta syntyi.

Kyseisiin seuroihin kuulumattomana olin toki paikalla vähän sellaisena kolmantena pyöränä... 😉 Mutta Elina kertoikin pyytäneensä minut (vanhana tuttuna) mukaan, koska olen niin innokas markkinoimaan – ja se on täysin totta!
Eli ihan vinkkinä vain → jos tahdotte jonkun laulattamaan sometykkiä, niin pyytäkää Skessa paikalle! Tulen mielelläni ja ihan varmasti markkinoin näkyvästi ja innokkaasti. 😁

Tällä kertaa sometykitykseni ei kuitenkaan tuottanut kovin räiskyviä tuloksia. Messujen varsinainen kohdeyleisö oli ehkä enemmän kiinnostunut lavaohjelmista kuin shoppailusta ja jutustelusta näytteilleasettajien kanssa. Hetken mielijohteesta ei monikaan tullut lähteneeksi vieraamman pikkupaikkakunnan messuille, vaikka örkki kuinka kailotti. Ja onhan sekin totta, että Myllykosken saavuttaminen julkisilla on parin mutkan takana ja auton kanssakin oma pieni seikkailunsa.
Vaan kyllähän pöytämme ääressä väkeä kävi paljonkin ihmettelemässä. Muutama tunnustautui myös fantasianystäväksi, mutta sen suurempaa keskustelua ei syntynyt. En siis päässyt rupattelemaan örkeistä ja lohikäärmeistä. Ehkä ensi kerralla sitten!

Messuyleisöä ulkolavan ohjelmaa seuraamassa.

Mutta ei ne hauskat rupatellut mihinkään jääneet. Kovasti meillä juttua riitti keskenämmekin, ja päivä oli hurjan mukava. Elinan ja minun lisäksi pöydän takana maailman menoa ihmettelemässä oli indiekirjailija Raita Jauhiainen. Viimeksi me kolme tapasimme Helsingin Kirjamessuilla – ja vuosi oli 2019. Uskomatonta, että näin pitkälle täytyi elellä, ennen kuin kohtasimme jälleen.
Saa nähdä, tuleeko tänä vuonna enää muita messuja. Toivotaan toki, että tulee! Ja ettei tarvitsisi seuraavaa omakustantajien kohtaamista ja yhteistä tempausta odotella taas vuosien päähän…

Vaan nyt ei synkistellä. Jatketaan näiden messujen fiilistelyä, kun kerran tällaiset pystyttiin tähän saumaan järjestämään. Ja arvatkaas mitä, Elinahan pääsi Kymi Librin messulavalle asti! 🥳
Lavalla tarvittiin musiikkiesitykseen nuotinkääntäjää ja Puustellin tarinoiden pöydästä löytyikin siihen ihan alan ammattilainen. Olihan se hieno onnenkantamoinen – ja musiikkiesityksen jälkeen saimme vieläpä kunnon mainostusta, kun Elinan ansiosta pöytämme tarjonnasta kerrottiin messukuulutuksen voimin!

Omakustanteiden tarjontaa messupöydässä.

Olin Kymi Librissä mukana koko päivän, mutten ihan taukoamatta päivystänyt Puustellin tarinoiden pöydän ääressä – minkä valikoimista omistankin jo entuudestaan omanlaisensa muhkean kirjapinon. Siispä jätin hetkeksi Elinan ja Raitan kaksistaan, kun lähdin kiertelemään messujen laajaa tarjontaa.

Ostokseni 

Katsastin läpi messualueen kaikki pöydät ja Reunan kirjakaupan. Minulla oli mielessä pari kirjaa, joita messuilta etsin, mutten harmikseni löytänyt juuri niitä – paljon muuta kyllä osui silmiini ja jäi tuonne pohdintamyllyyn hautumaan.

Jos olisin ostanut kaikki kirjat, mitkä olisin halunnut, niin siihen olisi mennyt monta sataa euroa. Joten pakko oli säilyttää jokin kontrolli ja ostaa järkevästi… tai ainakin pyrkiä siihen. *tirsk*

Ensitöikseni tosiaan suuntasin Osuuskumman pöytään. Oli mukavaa käydä kannattamassa pienkustantamoa, joka edusti messuilla osin samantyyppistä tarjontaa kuin oma pöytämme. Osuuskummalta mukaani tarttui kokoelma eroottisia novelleja.

Toinen ostokseni sijoittuikin pöytään, josta en valitettavasti edes huomannut katsoa, keiden pöytä oli kyseessä. Arktinen Banaani -kustantamon kirjoja minulle sieltä kuitenkin kaupiteltiin. 👍
Päädyin siinä lopulta ihan heräteostoksen pauloihin, kun näin pöydässä kolme hauskan oloista sarjakuvakirjaa. Innokas ja varsin mukava myyjä yritti myydä minulle kirjoitusopasta, runokirjaa sun muuta, kun minä vain tuijotin sarjakuvapinoa, että mie haluaisin noi…

Jälkeenpäin olen naureskellut, että ehkä en tosiaan päällepäin näytä miltään sarjakuvien ostajalta, vaan minulle myydään kirjoitusoppaita ja runoja. Tykkään kyllä omalla tavalla niistäkin, mutta ehdottomasti kaikkein eniten sarjakuvista. 🙈

Olemme kollegoiden kanssa joskus tuumineet, että kaikilla fantasianystävillä pitäisi olla merkkivalo, josta meidät tunnistaa. Kun eihän sitä monestikaan näe päällepäin, että onko joku fantasiahörhö vai ei. Näin ollen fantasiajuttuja ei useinkaan tule ottaneeksi puheenaiheeksi, jos ei entuudestaan tiedä toisen olevan kiinnostunut niistä. Messuillakin sain jälleen huomata, että aivan kuka tahansa saattaa olla se, joka innostuu tarttumaan Qyamian kirjoihin.

Mietinkin nyt omien ostosteni jälkeen, että ehkä myös sarjakuvien ystäville tarvitaan oma merkkivalo.

Kiitos aurinkoisesta, leppoisasta ja mukavien juttujen messupäivästä Elina ja Raita – sekä kaikki meidän omakustantajien pöydässä vierailleet. Toivottavasti nähdään taas pian! 💚

Messuterveisin,

Linkit kanssamessuilijoiden sivuille:

Puustellin tarinat 

Elina 

Raita 

 Indieklubi 

Oqyr – kuumiksista kaikkein kuumin

Instagramissa julkaisin jokin aika sitten Oqyrista kuvan, jonka yhteydessä mainitsin, että hänestä on olemassa tuhmempikin kuva – jota voin seuraajilleni joskus jossain vilauttaa. Noh, sehän herätti kiinnostusta! Joten teen nyt Oqyrille ihan oman pikku bloggauksen.

Edellisessä bloggauksessani jo kerroinkin, että Qyamian Lohikäärmeet ovat kentaurimaisia dragontaureja. Piirustustaitoni eivät riitä moisen otuksen piirtämiseen, joten keväällä päädyin etsimään itselleni piirtäjää, joka voisi tilauksesta piirtää minulle Oqyrin. Viimein löytyi Anja K., joka lupasi yrittää. Eikä se suinkaan jäänyt pelkäksi yritykseksi, vaan Anja piirsi minulle kaksi aivan mielettömän upeaa tilaustyötä Oqyrista. 😍

Toinen piirustuksista on mukana Koko Lohikäärmesydämestäni novellin sivuilla, mutta toinen tuli ihan vain minulle itselleni inspiroimaan kuumia päiväuniani… Piirustusta katsellessani kuitenkin mietin, että pakkohan tämäkin on teille lukijoilleni ja seuraajilleni jakaa, koska tämä on niin superhieno! Piirustushan menisi ihan hukkaan, jos vain minä sitä kuolaisin – joten tässä se on!

 

Oqyr – © Anja K.

Mitäs olette mieltä? 😏💜 Melkoinen mies, jos minulta kysytään.

Oqyr seikkailee Qyamian kirjojen toisessa osassa, Falqure Kahlittu (BoD, 2020). Hänestä kehkeytyy siinä yksi päähahmoista, minkä myötä hän sai tänä kesänä oman novellin, paljon puhutun Koko Lohikäärmesydämestäni.

Oqyr on mukana myös Qyamian kirjojen kolmannessa osassa, Valeqora Kuolematon, joka on tulossa julkaisuun ensi vuonna.

Mikäli näiden tarinoiden lukeminen kiinnostaa sinua, etkä ole näihin vielä tutustunut, niin Qyamian kirjat (myös novelli) löytyvät kaikista verkkokirjakaupoista. Esimerkiksi Suomalaiseen kirjakauppaan voit halutessasi tilata Qyamian kirjoja myös tiskiltä noudettavaksi. Kirjastoihinkin voit tehdä hankintaehdotuksen, mikäli jostain syystä omasta kirjastostasi näitä tarinoita ei vielä löydy ja tahtoisit lainata luettavaksi.

Mutta takaisin Lohikäärmeisiin!

Jo vuosia sitten pohdin Qyamian Lohikäärmeiden anatomiaa tarkemmin. He ovat valtavan suuria olentoja, jotka osaavat lentää – mutta joiden kehon etuosa muistuttaa ihmistä. Tämän aiheen parissa olen viettänyt tovin jos toisenkin miettien ja tuumaillen, kuinka mm. heidän elimistönsä toimii.

Näillä Lohikäärmeillä on kaksi sydäntä ja kahdet keuhkot. Näin valtava olento jo vaatii ne elääkseen, koska kyse on niin suuresta kokonaisuudesta. Mutta voisiko esimerkiksi suuret Lohikäärmekeuhkot muka täyttyä ihan normaalilla hengityksellä? Eihän tällainen olento pärjää mitenkään sillä hapella, jota hän voi "ihmisnenänsä" kautta hengittää.

Niinpä Lohikäärmeilläni on erilliset sieraimet heidän suurempia keuhkojaan varten. Näitä sieraimia on yhteensä kuusi, kolme kummassakin kyljessä siipien juuressa. Oqyrilta voitkin bongata kolme tällaista sierainta yllä olevasta kuvasta, jos saat silmäsi irti hänen muista ruumiinosistaan… 😉

Qyamian Lohikäärmeissä on muutamia erityisiä piirteitä, joista mainitaan vasta tulevassa Qyamian kirjojen kolmannessa osassa. Silti ilman spoilausvaaraa pystyn niistä jo jotain mainitsemaan. Lohikäärmeet lisääntyvät suvuttomasti, joten seksi merkitsee heille pelkästään läheisyyden osoittamista, hellimistä, hyväilyä, hauskanpitoa, hurjastelua – ihan mitä tahansa mukavaa ajanvietettä rakastamansa kumppanin kanssa.

Lohikäärmeet ovat ovovivipaarisia, eli synnyttävät lapsensa jo kuoriutuneina, elävinä jälkeläisinä. He saavat yhden lapsen kerrallaan ja synnyttävät näitä vain harvoin. Lohikäärmeiden pitkä elinikä takaa lajin säilymisen siitä huolimatta, että he eivät lisäänny ahkerasti.

Oqyr toivottaa kaikille oikein hyvää kesän jatkoa!
Piirustus: © Anja K.

Vaan eiköhän tässä ollut riittävästi tekstiä yhdelle kertaa näin helteiden keskellä. Ensi kerralla postailen kirjamessutunnelmissa, sillä olen mukana Kymi Librissä lauantaina 24.7. Seuraa siis ilmoitteluani somessa ja tule tapaamaan minua messuille. Myös Qyamian kirjoja on myytävänä minut messuille mukaan kutsuneen Puustellin tarinoiden myyntipöydässä tuolloin lauantaina. Nähdään silloin! 💚

Kuumottavin terkuin,

Koko Lohikäärmesydämestäni

Ihan näinä päivinä pitäisi julkaisuun tulla novellini, Koko Lohikäärmesydämestäni. Mutta kuinka syntyi idea homoeroottisesta Qyamian kirjojen novellista – ja mikä ihme on tämä Lohikäärme, joka novellin tarinassa on mukana? 

Kun vuonna 2015 ryhdyin miettimään tarkemmin omaa maailmaani, jonka nimesin Qyamiaksi, tiesin heti siellä asuvan Ihmisiä, Örkkejä ja Haltioita. Ihmiset tuntuivat valintana luonnolliselta. Örkit halusin mukaan, koska rakastan heitä. Haltiat taas siksi, että vihaan heitä. Tai vihasin, mutta Qyamia on opettanut minut jossain määrin pitämään heistäkin.

Jo alun perin tiesin, että jumalia on neljä, joten tarvitsin Qyamiaan lisäksi vielä neljännen jumalten luoman kansan – jokaiselle jumalalle siis omansa. Lohikäärmeet kutkuttelivat mieltäni koko ajan, mutta kun mietin perinteisiä lohikäärmeitä, jokin niissä tuntui todella väärältä. Ei Qyamiaan kuuluvalta.

Juu, ei… Lohikäärmeeni eivät näytä tältä, eivätkä syökse tulta. 😅

Päästin mieleni vapaaksi ja annoin Qyamian Lohikäärmeiden itse näyttää minulle, minkälaisia he ovat. Varsin nopeasti mieleeni piirtyi kentaurimainen ulkomuoto, jossa takaruumis on enemmän perinteisen lohikäärmeen kaltainen ja eturuumis pitkälti ihmisen kaltainen. Ymmärsin saman tien, että siinä on Qyamian neljäs jumalten luoma kansa. Tällaisia ovat minun Lohikäärmeeni.

En ollut ennen nähnyt missään fantasiamaailmassa vastaavia lohikäärmeitä, mutta nopea googlaus paljasti, että sellaisiakin kyllä löytyy. Ehkä olin hieman pettynytkin siitä, ettei mielikuvani ollut täysin uniikki... Mutta toisaalta oli myös hirmu jännittävää lähteä tutkimaan muiden maailmojen dragontaureja/dragotaureja. Samalla myös sain nähdä, että Qyamian Lohikäärmeet ovat kuitenkin monella tapaa näistä poikkeavia.

Tästä eteenpäin bloggaukseni spoilaa ripauksen verran Falqure Kahlittu -romaanin tarinaa. Mutta novellin juonenkulkua tässä ei spoilata, vaan tarinaa ja sen syntyä esitellään muuten.

Oqyr on Lohikäärmeistäni ensimmäinen, johon tutustuin, ja hän onkin ollut minulle alusta asti todella läheinen. Jo ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja, tiesin, mikä Oqyrin rooli tulee pääpiirteittäin olemaan. Hän on kaikista Qyamian hahmoista ihan ensimmäisiä, jonka tarinaa ryhdyin miettimään, mutta kuitenkin häntä ennen oli vielä joku ja se kaikkein tärkein – Ihmissyntyinen Gregon.
Ja nimenomaan näistä kahdesta kertoo Koko Lohikäärmesydämestäni -novelli.

Sillä rakkaus on ikuista…

Niin, Ihmissyntyinen. Mitä se tarkoittaa? Gregon oli syntyjään Ihminen, mutta Meri on muuttanut hänet Epäkuolleeksi. Myös Oqyr päätyy osaksi Epäkuolleiden kansaa, ja hänestä tulee sen myötä ns. Lohikäärmesyntyinen.
Vaikka tutustuin näihin kahteen Epäkuolleeseen mieheen jo silloin vuonna 2015, heidän keskinäinen "suhteensa" paljastui minulle vasta muutama vuosi myöhemmin, kun kirjoitin Falqure Kahlitun tarinan loppupuoliskoa. Näinhän se aina menee – tarinat yllättävät kirjoittajansakin.

Olen jo muutamaan kertaan siellä sun täällä todennut, että Qyamian kirjojen romaaneihin ei kuulu suoranainen erotiikka, vaikka kyllähän niissä seksiä on. Olen halunnut säilyttää romaaneissani yhtenäisen linjan, mutta Oqyrin ja Gregonin "suhde" jäi vaivaamaan mieltäni vielä senkin jälkeen, kun olin jo julkaissut Falqure Kahlitun. Tuntui jotenkin niin tavattoman väärältä, etten kertonut heistä kaikkea. Ja kun tätä kollegoilleni harmittelin, tuli sieltä idea, että entä jos kirjoittaisin novellin, jossa kertoisin kaiken.
Aloin leikilläni puhua novellista nimellä Kaislikossa suhisee. 😂 Suhtauduin ajatukseen sen kirjoittamisesta varsin maltillisesti, sillä tuumin, ettei minulla olisi aikaa kirjoittaa novellia muiden tarinoiden rinnalla. Ja että sitten joskus, kun kaikki muut projektit on saatettu päätökseensä, olen jo "unohtanut" nämä miehet. Vaan voisinko muka koskaan unohtaa heitä? No en todellakaan!

Viime vuodenvaihteessa minulle tarjoutui mahdollisuus päästä mukaan erääseen todella huikeaan antologiaprojektiin, johon pääsin kirjoittamaan novellin, josta en kuitenkaan voi vielä(-kään) teille puhua. Tietenkin into piukeana kirjoitin kyseisen "salaisen tarinan" muiden projektieni ohessa, ja tämä todisti minulle, että se on mahdollista! Kirjoittaa aivan mitä ikinä tahtoo, ihan milloin ikinä haluaa.

Kurkistus novellin kansien väliin…
Piirustus: © Anja K.  

Koska Qyamian kirjojen kolmannen osan käsikirjoituksen eteneminen takkusi jostain syystä jo muutenkin, aloin ihan vakavissani miettiä novellia Oqyrista ja Gregonista. Entä jos kuitenkin kirjoittaisin sen… nyt heti?
Ja niin minä sitten tein. Kerroin kaiken ja vähän enemmänkin – minkä myötä saatoin viimeinkin päästää irti Falqure Kahlitusta, jolloin myös kaikki padot seuraavan romaanini suhteen avautuivat. Novellin kirjoittaminen oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Toivotaan, että Koko Lohikäärmesydämestäni ilmestyy mahdollisimman pian myös teidän saatavillenne. Olen siitä tavattoman innossani, ja ilmoitan somessa ja kotisivuillani heti, kun sitä pääsee tilaamaan.

Novellin tarina on puhdasta korkeaa fantasiaa – mutta samalla se on vahvasti erotiikkaan painottuva. Siinä on ripaus jotain aivan uutta ja outoa, sillä Lohikäärmeet eivät ole kuten Ihmiset. Oqyrilla on omat halunsa, omat seksuaaliset mielihyvänsä. Joskin lukija kyllä pääsee nauttimaan näiden Qyamian miesten matkassa hieman "perinteisemmästäkin" menosta, mikä odotusten mukaisesti on polttavan kuumaa. 😉

Novellin tarinalla on toki myös sanomansa, jonka osalta se on uskollinen Qyamian kirjoille. Erilaisuus. Se on vahvasti läsnä Qyamian kaikissa tarinoissa. Minkälaista on olla jotain tyystin erilaista kuin hän, jota palavasti rakastaa?

Mikäli tahdot tutustua Qyamian kansoihin tarkemmin, kotisivuillani on uusi esittelysivu: Qyamian kansat. Sieltä löytyvät luonnollisestikin myös Lohikäärmeet.

Novellin julkaisua odotellen,

Lisäys 29.6.:
Novellini julkaistiin odotettua nopeammin, joten lisään tilauslinkin myös tänne, kun sen näin pian sain. 😍

👉 Tilaamaan 👈

Ilmoitus: Sähköpostitilauspalvelu päättyy

Valitettavasti heinäkuusta 2021 alkaen sähköpostitilauspalvelu uusista bloggauksistani ei ole enää käytössä. Joten mikäli olet liittynyt blogini seuraajaksi sähköpostisi kautta, heinäkuusta alkaen bloggaukseni eivät enää päädy sähköpostiisi. Tämä ei johdu minusta, vaan FeedBurnerista, joka on päättänyt lopettaa sähköpostipalvelun tarjoamisen. 😔 

Blogini kuitenkin jatkaa elämäänsä muuten normaalisti. Ilmoittelen uusista bloggauksistani lähes aina somessa, joten jos et vielä seuraa minua somen puolella, niin liity ihmeessä mukaan laumaani Instagramissa tai Twitterissä. Odotan sinua siellä! 💚 

Ja kiitos paljon blogini seuraamisesta/lukemisesta – palataan pian taas asiaan. 😊

Kesäterkuin,

Herkkä örkki

Lupasin somessa, että kerron teille täällä blogin puolella omasta erityisherkkyydestäni. Minulla oli Instagramissa kysely, jossa utelin, kuinka monelle erityisherkkyys on tuttu asia. Sain yhteensä 25 vastausta, joista ainoastaan viisi tuumi, ettei asia ole heille tuttu. Toivon todella, etteivät sentään kaikki 20 myöntävästi vastannutta itse kärsi erityisherkkyydestä, sillä tämä on toisinaan aivan sietämätöntä.

Erityisherkkyys tarkoittaa mm. vahvasti tuntemista. Erityisherkkä kokee eri aistiärsykkeet normaalia voimakkaammin ja stressaantuu tavallista helpommin. Itse kuulin erityisherkkyydestä vasta ihan viime vuosina somen kautta – sitä ennen olin pitänyt itseäni vain outona, joka ylireagoi kaikkeen. Kuvittelin jollain tavoin kasvaneeni tällaiseksi – virheelliseksi, muista poikkeavaksi. Kyseessä on kuitenkin synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, joka aiheuttaa hermoston ja aistien normaalia vahvempaa reagointia.

Muut näkevät apilanlehtiä – erityisherkkä näkee jotain enemmän.
Kuvassa pikku-Skessa herkistelee. 😉

Kerron nyt muutamia esimerkkejä siitä, kuinka tämä vaikuttaa elämääni.

Kun näen jotain hienoa, vaikka upean maiseman, niin minun on vaikeaa käsitellä mieleni sisällä sitä, kuinka äärimmäisen hienolta se näyttää. Se näyttää ikään kuin liian hienolta. Niin hienolta, ettei sitä kestä! Ja tuntuu, ettei sitä vain voi katsoa tarpeeksi, koska se on niin hieno, että sitä pitäisi jäädä tuntikausiksi tuijottamaan.

Jos saan hyviä uutisia – niiden ei tarvitse olla mitään superhyviä, ihan tavallisen hyvät riittävät – menen aivan ylikierroksille. Sykkeeni nousee niin, että on vaikeaa olla edes olemassa. Minua "kihelmöi" ja tahtoisin juosta ja huutaa. Tuntuu, etten ns. "mahdu nahkoihini". Tämän tunnekuohun jälkeen tunnen itseni väsyneeksi, koska kaikki energiani meni kyseisestä olotilasta selviämiseen.

Jos joku sanoo minulle jotain loukkaavaa, käteni puutuvat hetkessä ja hikoavat. Tällöinkin minua kihelmöi ja sykkeeni nousee. Käteni alkavat myös täristä niin, etten pysty esim. kirjoittamaan näppäimistöllä – kännykästä puhumattakaan. Eli jos minua loukataan vaikka jossain päin netin syövereissä, niin en pysty puolustautumaan, koska menen toimintakyvyttömäksi. Menen ikään kuin shokkiin.

Kun olen pari, kolme tuntia töissä (ohjaamassa pilatesta/ratsastusta), väsyn siitä niin paljon, etten jaksa tehdä samana päivänä enää mitään muuta. Eli jos olen töissä vaikkapa klo 11–14, niin se päivä meni sitten siihen. Ja vielä seuraavakin, koska olen yhä seuraavana päivänäkin todella väsynyt siitä edellisen päivän sosiaalisesta kanssakäymisestä. Jos tällaisia vain parin tunnin "työpäiviäkin" on useampi peräkkäin, se on jo suoranaista tuskaa.

Väsyn myös ihan pelkästä kaupunkireissusta, mutten yhtä pahasti kuin työtilanteesta. Ja tämä väsyminen on siis nimenomaan henkistä. Aivot ei vain jaksa käsitellä mitään asioita yhtään enempää.

"Minäkin olen erityisen herkkä..."

Pääni sisällä käy jatkuva pulina. Ajatukseni ovat äänekkäitä, eikä niitä saa hiljennettyä mitenkään. Pääni sisällä joku selittää ihan taukomatta – toisinaan selittäjiä on useita, ja ne puhuvat ikään kuin päällekkäin. Olen myös ajatellut, että sekin saattaa olla osa erityisherkkyyttä, että luen kaikki tekstit (kirjat, lehdet yms.) ikään kuin pääni sisällä ääneen. Siitä syystä olen hidas lukemaan.

Tarvitsen pitkät yöunet, vähintään 8 tuntia. Parhaiten selviän päivästä 8–10 tunnin yöunilla, mutta voisin helposti nukkua enemmänkin. Jos nukun alle 8 tuntia, olen todella väsynyt. Aivoni eivät yksinkertaisesti jaksa toimia… (Mutta silti aiemmin mainittu pulina kuuluu siellä päässä koko ajan, koska se päänsisäinen pulisija kyllä jaksaa selittää ja vaikka miten vähillä yöunilla.)

Mietin ja analysoin toisten sanomisia ja tekemisiä todella paljon. Koen myös toisten sanomiset ja tekemiset helposti erittäin henkilökohtaisina – minuun kohdistuvina. Mietin tällä tavoin myös vanhoja juttuja, jopa yli kymmenen vuoden takaisia asioita. Miksi minulle sanottiin silloin niin? Suuttuikohan se yksi tyyppi minulle silloin siitä… Halusikohan se toinen loukata minua tarkoituksella?

Olin nuorempana todella miellyttämisenhaluinen ja hymyilin ihmisille AINA. Tämäkin on ollut osa erityisherkkyyttä, jota en silloin vielä tiennyt… Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole hyväsydämisiä, ja kun riittävän monta kertaa saa itselleen mielipahan muiden tuottamista loukkauksista, niin kyllä siinä hymy hyytyy. Nykyisin kartan ihmisiä, enkä yritä miellyttää ketään – ja tämä on ihan vain kehittynyt tapa suojella itseäni muilta. Kun en hymyile, saan olla rauhassa… No toki silloin hymyilen, kun siihen on oikeasti syytä. 😊 Ja onneksi mukaviakin ihmisiä löytyy!

Vielä edelliseen liittyen – töissä olen iloinen, puhelias ja miellyttämisenhaluinen (myös ilman syytä), koska olen asiakaspalvelualalla. Minulle on moneen kertaan sanottu, että olen kuin syntynyt asiakaspalvelijaksi.

No paskat – olen vain syntynyt erityisherkäksi, ei muuta.

Vaikka välttelen ihmisiä ja pyrin vetäytymään kuoreeni, olen kuitenkin empaattinen. Asetun toisten asemaan ja harmittelen heidän puolestaan hyvinkin vahvasti. Minulla saattaa mennä päivä pilalle siitä, että joku muu on kärsinyt vääryyttä tai jollakulla on ollut muuten huonoa onnea matkassa. Saatan harmitella jotain suht pientäkin asiaa ja täysin vieraiden ihmisten puolesta – vaikkapa huonoa lomasäätä. Toki niin ikään myös iloitsen toisten puolesta vahvasti.

Niin no… välillä minusta tuntuu, että halkean. 😅

Olen kova jännittämään ja käyn ylikierroksilla aivan tavallista asioista. Esimerkiksi vaikka elokuviin meneminen on minulle mieletön kokemus ja jännitän sitä todella paljon. Minulle on myös jokseenkin sama, menenkö johonkin tapahtumaan yleisön sekaan vai itse esiintymään, jännitän sitä joka tapauksessa lähes yhtä paljon. Ja mikä tosiaan pahinta, jännitän myös toisten puolesta.

Uskon lisäksi, että erityisherkkyys antaa minulle jonkin sortin "henkisiä kykyjä". Tunnen, miltä ihmiset tuntuvat. Tästä tuntemisesta olen kirjoittanut Qyamian kirjoissa, joissa Epäkuolleet eivät käytä toisistaan nimiä, koska heille riittää se jokaisen henkilön ympärillä vallitseva tunne. En väitä, että minä tunnen kuten jotkut fantasiaolennot – vaan nämä fantasiaolennot tuntevat kuten minä. 😄 Annoin heille oman kykyni, ja annoin sen ihan tarkoituksella, jotta pääsen kertomaan siitä edes jossain muodossa muille. (Minulla on muuten aina ollut aivan tajuttoman huono nimimuisti.)

Erityisherkkyys varmasti myös edesauttaa minua luomaan tarinoita. Elän, tunnen, koen kaikki tarinani niin vahvasti, tunnen omat hahmoni, oman maailmani niin läpikotaisin, että niistä kirjoittaminen on helppoa. Tarinat syntyvät aivan itsestään. Sen sijaan tekstien editoiminen on äärimmäisen raskasta ja hidasta.

Pystyn myös näkemään Rajan taakse, mutten valaise tätä nyt tämän enempää tässä yhteydessä, koska en tiedä pystyvätkö miten monet muut erityisherkät näin outoihin juttuihin, enkä tahdo sotkea muita erityisherkkiä tällaisiin omiin epäilyttäviin kokemuksiini. 😉 Meitä on aivan varmasti monenlaisia!

Tunturissa… 💚

Ne hetket, kun olen vaikkapa tunturin huipulla tai revontulten alla – kun tunnen äärettömän vahvasti, eikä mikään katsominen enää riitä. Kun meinaan räjähtää siitä lumosta, jonka valtaan olen joutunut… Niin ihanan kamalaa kuin se onkaan, on se kuitenkin upeinta koko tässä elämässä.

On myös ollut äärettömän helpottavaa saada tälle kaikelle jokin selitys. Saada tietää, miksi olen tällainen. Miksi tunnen vahvasti, miksi väsyn herkästi, miksi muut ympärilläni eivät näe asioita kanssani samalla tavalla.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän muiden omia kokemuksia. Mitä ajatuksia teillä on erityisherkkyydestä? Oletteko itse erityisherkkiä? Mitä vahvuuksia se teille tuo – entä haasteita. Tai onko joku läheisenne eritysherkkä ja mitä ajatuksia se teissä herättää. Kommentoi alle tai tule kertomaan somessa.

Herkistellen,

Vaellan aivosumussa...

Bloggaamiseni on jäänyt nyt aivan liian vähiin. Pahoitteluni.

YouTubeenkaan en ole tänä vuonna tehnyt muuta kuin joitakin lukuvideoita… (Enää olisi muuten vain kaksi lukua Zequeraa lukematta.) Tai no olen kyllä tehnyt paljonkin YouTubeen videoita, mutten kirjailijakanavalleni. Pari kuukautta olen nimittäin vääntänyt työjuttuja YouTubeen etätyön tiimoilta ja varmaan juuri siksi kirjailijakanavani on jäänytkin hunningolle. Ensi viikolla pääsen todennäköisesti jatkamaan töitä ihan "lähiohjauksen" parissa, eli koko kevätkausi ei sittenkään jatku etänä – kuten alkuun näytti. Olen ihan hyvilläni, jos pääsen tekemään töitä "livenä", koska etätyö vaatii minulta moninkertaisen työtuntimäärän livetöihin verrattuna. Ehkäpä etätöiden päätyttyä jaksan taas päräyttää jotain hauskaa sinne juutuubiin "Skessa höpöttää" -videosarjaanikin. 😏

Etätöissä

Tämä kevät on mennyt minulla todellisessa aivosumussa. Olen ollut toisinaan ihan tajuttoman väsynyt, väsyneempi kuin normaalisti keväällä – vaikka ainahan olen keväisin väsynyt. Tuossa yhdessä vaiheessa jo vähän pelkäsin, että kuinka mahdan tästä keväästä selvitä, mutta ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu taas paremmalta. IRL olen ollut tämän huhtikuun kyllä sellainen zombie, että huh huh. On todella vaikeaa pysyä mukana tässä todellisuudessa ja ajatukset ovat täysin hukassa. En jaksaisi tehdä yhtään mitään ylimääräistä, esim. siivota pihaa, pestä pyykkiä, imuroida... Ei, ei, ei! Etätöiden puoleen on ollut sentään pakko siivota, koska kuvaan videomatskut kotona, joten se on ollut ihan hyvä patistaja kotitöihinkin. Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu, kun ei ole enää pakko siivota.

Väsyttäää…

Kirjoittamisen suhteen olen sen sijaan ollut ahkera! Vain viime viikko oli vaikeaa kamalan väsymyksen vuoksi, muuten teksti on luistanut hyvin. Koko Lohikäärmesydämestäni novellin ensimmäinen kunnon editointikierros on jo tehty. Seuraavaksi poistan täytesanoja ja tsekkailen muuten toistuvia sanoja, sen jälkeen vielä yksi editointikierros – ja sitten kässärini lähteekin jo esilukijoille. Aivan mahtava fiilis!
Olen novellistani todella innoissani, ja kun alkuun mainostin sitä "kevyesti eroottisena", niin voin paljastaa, ettei siitä nyt mikään kovin "kevyt" tullut. Itse pidän tarinasta hurjan paljon – tietenkin – joten mielenkiinnolla odotan, että saan sen esilukijoiden tuumailtavaksi. Tuleva raati on jo valittu sekä tehtäväänsä lupautunut, eli suuri kiitos heille. 💜

Tänään metsälenkillä tajusin jotain häkellyttävää, mistä ajattelin teille nyt myös kertoilla. Minulta on joitain kertoja kysytty, että kirjoitanko/julkaisenko joskus jotain muuta kuin fantasiaa. Olen luvannut harkita Wanha tammi kässärini työstämistä romaaniksi ja tänään tosiaan tuo teksti pulpahti ajatuksiini kesken metsäilyn, että miksen työstäisi siitäkin novellia!?
Romaanin kirjoittaminen vie minulta niin tuhottoman paljon aikaa, että en tiedä koska ehtisin ja pystyisin kirjoittamaan jotain muuta kuin fantasiaa ihan romaanimittaisena tarinana. Sen sijaan novelleja minulta on tulossa jo useita – myös jotain muuta kuin fantasiaa. 😏
Yksi tällainen on jo maailmalla odottamassa pääsyään lukijoille. Toista olen vähän aloitellut kirjoittelemaan (joo, oikein luit – projektit sen kun lisääntyy) ja kolmas voisi tosiaan olla tuo Wanha tammi.

Wanha tammi on aikuisille suunnattu heppatarina – ihmissuhteita unohtamatta.

Se varsinainen häkellykseni aihe tästä siellä lenkillä oli kuitenkin seuraavanlainen. Vaikka kotisivujeni osoite toimii omalla nimelläni, ne ovat kuitenkin Qyamian kirjat kirjasarjani kotisivut. Lähivuosina olisikin siis edessä kotisivujeni muuttaminen kirjailijasivuiksi, kun Qyamian kirjat evät enää olekaan ainut virallinen kirjoitusprojektini ja julkaisuni. 😱 Tämä tuntuu kerrassaan uskomattomalta! En olisi uskonut, että minulta tulisi lukijoille ihan oikeasti ja näin pian jotain muutakin kuin vain Örkkejä ja Epäkuolleita. Noh, tuskin sentään vielä tänä vuonna – mutta josko ensi vuonna… Tässähän alkaa jo jännittää!

Tulin jotenkin tosi hyvälle mielelle siitä, kun tajusin, kuinka paljon minulla on nyt mahdollisuuksia auki. Mitä kaikkea voin kirjoittaa ja miten. On niin paljon erilaisia tarinoita, jotka kaikki syntyvät ihan yhtä helposti kuin Qyamian tarinat – joskin Qyamian tarinat ovat minulle ehdottomasti niitä kaikkein rakkaimpia. Ne tuntuvat täydeltä todelta, aidoilta tapahtumilta, sillä olemme kaikki yhdessä tehneet Qyamiasta totta. Kiitos kaikille lukijoilleni ja tukijoilleni. 💚

Nauttikaahan keväästä.

Kirjoitusterveisin,

Kun oma hahmo kuolee…

Heti alkuun spoilerivaroitus! 

Bloggaus sisältää lieviä juonipaljastuksia Qyamian kirjoista yleisesti ja yksityiskohtaisempia juonipaljastuksia Qyamian kirjojen toisesta osasta, Falqure Kahlittu. Bloggauksen pääpaino on kuitenkin tavoissani kirjoittaa ja käsitellä tarinoiden synnyttämää painolastia sydämessäni.

Olen Instagramissa tuonut viime aikoina esille muutamia asioita, jotka tekevät Qyamian kirjojen kirjoittamisesta "vaikeaa". Pääsääntöisestihän toitotan aina sitä, kuinka helppoa kirjoittaminen minulle on, kun tarinat syntyvät kuin itsestään. Ja se on ihan totta. En ole vieläkään joutunut tilanteeseen, etten tietäisi mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi. En toki aina tiedä kaikkia juonenkäänteitä ja yksityiskohtia etukäteen, mutta kertaakaan kirjoittaminen ei ole tyssännyt siihen, että tarina olisi ollut jumissa.

Oman hahmon kuolema voi viedä
pohjan kaikelta!

Tänä vuonna sanat Qyamiassa ovat kuitenkin olleet jumissa. Kun olen avannut kirjasarjan kolmannen osan kässärin, olen tiennyt, mitä tapahtumia minun tulisi seuraavaksi kirjoittaa. Mutten ole löytänyt oikeita sanoja. Näen vain pelkkiä kuvia – en sanoja. Twitterissä kerran twiittailinkin, että kirjoitettuani kokonaisen päivän, sanoja kertyi vain 333.

Alusta asti minulle on ollut selvää, mistä tämä jumi johtuu. Olen kuitenkin taistellut sitä vastaan ja tolkuttanut itselleni, että kyllä se kirjoittaminen lähtee taas sujumaan, kunhan en vain anna periksi. Silti takaraivossani on kolkutellut tietoisuus siitä, että mikäli kirjoitan väkipakolla, se todennäköisesti välittyy tarinasta lukijalle. Olin jo hyväksynyt ajatuksen, että Qyamian kirjojen kolmannesta osasta (Valeqora Kuolematon) tulee edeltäjiään paljon lyhyempi, yksinkertaisempi ja huonompi. Mutta hei – älkää vielä pettykö! Tilanne on nimittäin muuttunut jo paljon paremmaksi. 😌 

Viime kesänä istuin päivät pitkät rannalla läppäri sylissäni ja kipuilin päästää irti Falqure Kahlitusta. Monet varmasti muistavat lukuisat itkuni aiheesta somessa ja täällä blogissakin. En tuolloin kuitenkaan voinut suoraan sanoa, mistä se kenkä varsinaisesti puristi… Koska en tohtinut spoilata teitä lukijoitani.

No nyt spoilaan! Eli minun oli vaikeaa hyvästellä Gregon. Tarinasta ja kirjasta irti päästäminen on aina kauheaa. On aina järkyttävää hyvästellä omat hahmonsa. Qyamian kirjat eivät ole "hyvän mielen kirjoja", niissä kuolee monia hahmoja, joista useat ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita.

Mutta Gregon – hän on kaikkein rakkain. Ja hän kuolee Falqure Kahlitussa. 💔

Gregonilla on esikuva kirjoittamissani Tamriel -fanficeissä. Olen ennenkin maininnut, että noin puolet Falqure Kahlitusta perustuu löyhästi erääseen kirjoittamaani ficciin, joka toimi innoittajana koko Qyamian luomiselle. Loppujen lopuksi kyseinen ficci on sekin varsin originaali tarina, sillä se juontaa inspiraationsa vain noin 20 minuutin pituiseen pelitrailereiden koosteeseen.

Wanha piirustus Gregonin esikuvasta,
jonka ristin ficeissäni Bedoreksi. Ja Ilzkaal.

Gregonin esikuva suoraan sanottuna muutti elämäni viime vuosikymmenen alkupuolella. Hän liioittelematta pelasti minut helvetistä ja johdatti pois, turvaan. Kuljin hänen rinnallaan pitkän matkan, joka viimein johti Qyamiaan. Gregonin esikuva on antanut minulle enemmän kuin kukaan toinen ikinä – jos omaa miestäni (IRL) ei lasketa mukaan. Enkä nyt vitsaile, vaan tämä on ihan totta. (Ja hyvänä kolmosena tuleekin örkkityttö Ilzkaal.)

Tässä vaiheessa kaikille varmasti alkaakin selvitä, miksi Gregonista on tullut minulle niin tärkeä. Liian tärkeä. Näen hänessä hyvin vahvasti hänen esikuvansa, vaikka hän onkin kehittynyt omanlaisekseen. Mutta jollain tavalla Gregon on ottanut esikuvansa paikan elämässäni.

Mitä tulee Falqure Kahlitun tarinaan, siinä Gregonille kehittyy jonkin asteinen suhde Lohikäärmesyntyisen miehen, Oqyrin, kanssa. Oqyr ja Gregon ovat molemmat Epäkuolleita, joilla normaali tunne-elämä on yleensä kutakuinkin "kuollutta"… Vaan ei Oqyrilla, joka Lohikäärmesyntyisenä omistaa kaksi sydäntä, joista toinen on Meren kirouksilta vapaa. Niinpä Oqyr rakastuu Ihmissyntyiseen Gregoniin, muttei saa tunteilleen kovinkaan kummoista vastakaikua.

Pientä sutinaa miehillä kirjassa kuitenkin on. Mutta minulle oli koko ajan selvää, että heillä oli myös varsinainen hetkensä. En sitä Falqure Kahlittuun silti kirjoittanut, koska pelkkä "tapahtui ohimennen" tuntui liian ylimalkaiselta ja yksityiskohtaisempi kerronta olisi poikennut kirjasarjan tyylistä liikaa. (Onhan siellä seksiä, mutta... Oqyrin ja Gregonin juttu ei vain mahtunut kirjasarjan tarinalliseen muottiin.) Niinpä tuo hetki oli ja eli vain minun pääni sisällä.

Gregonin kuoltua Oqyr jää tietenkin kaipaamaan häntä tavattoman paljon – ja Valeqora Kuolemattoman tarinaan siirrytään osin Oqyrin matkassa.

Joten – kuinka voisin jatkaa matkaa Oqyrin kanssa Gregonia ikävöiden, kun osa heidän tarinastaan on yhä kertomatta!? Se kummittelee koko ajan mielessäni... Eikä sovi tyyliltään sen paremmin kolmanteen kirjaan kuin toisinkoiseenkaan. Mikä ihme siis avuksi? No tietenkin – novelli!

Oqyr

Päätin jo kesällä, että mikäli en pääse Gregonin kuolemasta yli... Jos hänen ja Oqyrin kuviot jäävät piinaamaan mieltäni. Jos en kerta kaikkiaan pysty päästämään irti, niin kirjoitan siitä novellin Qyamian kirjojen kolmannen osan jälkeen. Vaan tähän suunnitelmaan tuli muutos sen myötä, kun sanat jäivät lopullisesti jumiin.

Olen ryhtynyt kirjoittamaan kyseistä novellia jo kirjasarjan kolmannen osan rinnalla ja arvatkaapa mitä? Kaikki lukot ja padot aukesivat saman tien. Vietettyäni muutaman päivän novellin parissa, syntyi niin ikään myös Valeqora Kuolemattomaan yhdeltä istumalta (parissa tunnissa) yli 1700 sanaa. Ja se on minulle PALJON! En nimittäin ole mikään pikakirjoittaja.

Joku ehkä jäi nyt miettimään, että miksi Gregon kuoli tarinassa, vaikka hän on minulle niin tärkeä. Syy on niinkin yksinkertainen, että tarinan vain kuului mennä niin. En keksimällä keksi Qyamian tarinoita, vaan ne syntyvät itsestään. Minä vain kirjoitan ne ylös. Jonkin asian "väkisin" muuttaminen tuntuisi väärältä, joten en voi muuttaa hahmojeni kohtaloita siitä, kuinka niiden kuuluu mennä. Tästä hyvänä esimerkkinä jo tämä Oqyrin ja Gregonin suhde. Kun en kirjoittanut sitä kunnolla kirjaan mukaan, se ei jätä minua rauhaan. Se on tarkoitettu kerrottavaksi.

Rannasta, jolla kesällä istuin editoimassa, muodostui minulle aivan erityinen paikka. Se on aina ollut upea ja tärkeä paikka sekä täynnä muistoja, mutta nyt kaiken muun lisäksi siitä tuli ikään kuin portti Qyamiaan. Tuosta järvestä tuli minun Mereni. Tuosta rannasta tuli hiekkaiset, autiot maat Meren äärellä.

Kun Falqure Kahlittu tuli painosta, kiikutin sen ensitöikseni tälle rannalle. Halusin nähdä sen valmiina kirjana siellä, missä olin vaikeimmat hetket tarinan parissa kokenut. Vaikka kirja oli valmis, jatkoin yhä rannalla käymistä. Kun viimeisetkin lehdet putosivat puista... Kun järvi jäätyi, peittyi lumeen. Samaisella rannalla otin myös "jäähyväiskuvan" jättäessäni Indieklubin puuhat pois elämästäni.
Kuten Falqure Kahlitussakin sanotaan: Nämä rannat olivat niin hiljaiset ja autiot, että tämän paikan olisi voinut kuvitella olevan pyhä. Sitä tuo ranta minulle nykyisin todellakin on.

Viime lauantaina lenkillä ollessani silmäni täyttyivät yllättäen kyynelistä, kun tajusin, että hyvin todennäköisesti istun taas ensi kesänä tällä rannalla. Minulla on läppäri sylissäni… ja olen jälleen Gregonin ja Oqyrin kanssa! Tuo ajatus on äärettömän mahtava ja lohdullinen – aivan kuin saisin kuolleen ystäväni takaisin. 💜

Vaikka jotain voi jättää taakseen, kaikkea ei sentään voi...

Novelli on tarkoitus julkaista myöhemmin tänä vuonna, kesän tai syksyn aikana, e-kirjana ja painettuna pehmeäkantisena kirjana. Kyseessä on eroottinen tarina, ja se on nimetty Falqure Kahlitusta jo tutuksi tulleen repliikin mukaan: "Koko Lohikäärmesydämestäni".

Koko Örkkisydämestäni,

Miltä kirja näyttää – asiaa kirjan taitosta

Käytän tässä bloggauksessa kuvapankin kuvituskuvia, jotten luokittele kenenkään kirjoja mukamas paremmiksi tai huonommiksi. Mikäli tarvitset esimerkkikuvia omaa kirjaprojektiasi varten, kysy niitä minulta ihan rohkeasti. Lupaan, etten pure! 😄

Olen noin vuoden verran keskittynyt lukemaan entistä enemmän omakustannekirjoja. 💜

Koska itsekin olen omakustannekirjailija, tiedän, minkälaista on tehdä oma kirjansa alusta loppuun. Mitä kaikkea se vaatii ja kuinka paljon se maksaa. Tiedän myös, kuinka vaikeaa valmiille omakustannekirjalle on saada näkyvyyttä, lukijoita. Ja minkälaiset kakkulat päässä omakustannekirjoja luetaan. Omakustanteilta vaaditaan täydellisempää ulkoasua ja oikeinkirjoitusta kuin täyskustanteilta – tämä on karu totuus.

Kun tartun omakustanteeseen, asetan samalla nenälleni armolliset kakkulat. 👓 Virheet ovat aina vahinkoja, kukaan ei tee niitä tarkoituksella lukijaa kiusatakseen. Ne ovat kirjailijan kannalta vain harmittavia kömmähdyksiä. En tartu kirjoitusvirheisiin, sillä niitä löytyy myös täyskustanteista. En tartu pieniin kauneusvirheisiin taitossa ja kansissa, sillä niitä löytyy myös täyskustanteista. Keskityn tarinaan!

Omakustantaja tekee kaiken itse tai ostaa palvelut omalla rahallaan. Oikoluku, kustannustoimitus, taittopalvelu, kansisuunnittelu jne. Mitkään näistä eivät ole alkuunkaan edullisia palveluja ostaa. Joten ainakin osa näistä on oikeastaan pakko tehdä itse.

Onkin hyvin surullista, että osa lukijoista odottaa omakustantajilta jopa lähemmäs 10.000 euron panostusta kirjan julkaisuun, kun kirjan tuotot omakustannekirjailijalla pyörivät pääsääntöisesti enintään sadoissa euroissa – jos niissäkään.

Ihan vain esimerkkinä: Zequera Kätketyn julkaisu tuli maksamaan minulle lähemmäs tuhat euroa, jota en ole tienannut kirjamyynneilläni takaisin – enkä tule koskaan tienaamaankaan. Myyn kirjojani tarvepainatuksena, joten tämä säästi minut painokuluilta ennen julkaisua, mutta tällä menetelmällä tililleni kilahtaa vain pari euroa per myyty kirja. Painotalo vie siis suuren siivun.
Missään nimessä ajatukseni ei olekaan tienata kirjoillani, vaan saattaa tarinani lukijoiden ulottuville ilman, että tämä aiheuttaisi itselleni kohtuuttomia kuluja. Olen tehnyt kirjojeni taitot itse ja turvautunut ostopalveluiden kautta kässäreiden oikolukuihin sekä kansien kuvituksiin.

Omakustannekirjailija kattaa kulujaan lantti kerrallaan.

Aivan kuten huomaan omissa kirjoissani parannettavaa, huomaan myös kollegoideni kirjoihin mahdollisesti jääneitä kauneusvirheitä. Vaikkei ne minua lukijana häiritsekään, omakustannekirjailijana silmieni eteen paljastuvat kauneusvirheet kirpaisevat sydäntäni. Tiedän, että jokainen pienikin kömmähdys on jotain sellaista, mihin tiukat lukijat voivat halutessaan tarttua...

Kaikkein eniten harmittaa sellaiset kauneusvirheet, jotka kirjailijan olisi ollut suhteellisen helppoa välttää. Tällaiset seikat kun keräävät lukijoilta tavallaan ihan turhaan sitä negatiivista palautetta, jota omakustanteet saavat herkästi muutenkin, syystä tai toisesta – tai jopa täysin syyttä.
Tietenkin hienotunteisesti ja aiheesta annettu kriittinen palaute on paikallaan. Sellainen myös auttaa kirjailijaa jatkossa! Mutta harvoin tiukat kritiikit ovat hienotunteisia, vaan omakustantajia ikään kuin tahdotaan rangaista siitä, että he ovat ihan kiusallaan kirjojansa julkaisseet.

Eksyin nyt pääaiheesta ja puhuin osin toisten puolesta, sillä minua ei ole (vielä) kritiikillä verille ruoskittu. Olen kuitenkin luonteeltani tavattoman myötätuntoinen örkki, joten pahoitan mieleni toisten puolesta jopa herkemmin kuin omasta puolestani.

Kirjoitusvirheitä tulee kaikille, mutta kirjan saattamisessa kansiin on paljon sellaistakin, mikä on kohtalaisen helppoa saada kohdilleen ja huomata itse omin silmin – toisin kuin ne omat kirjoitusvirheet. Jos olet julkaisemassa omakustannekirjaa, lue seuraava lista huolella. Tästä voi nimittäin olla sinulle paljonkin hyötyä. Sinun on täysin mahdollista välttää nämä muutamat yleisimmät kauneusvirheet kirjan taitossa, kunhan ennalta tiedostat ne.

Huomioi kirjan taitossa:

• Tasaa tekstin molemmat reunat
  Usein tekstinkäsittelyohjelmissa oletuksena on pelkkä vasemman reunan tasaus, jolloin oikea reuna jää tasaamatta. Tasaus hoituu yleensä kuntoon yhdellä klikkauksella!
  
  
• Tavutus
  Aseta automaattinen tekstintavutus päälle, jolloin sanojen väliin ei muodostu liian pitkiä tyhjiä välejä. Muista oikolukea tavutettu teksti, koska tekstinkäsittelyohjelmat eivät ole 100 prosenttisen varmoja tavuttamaan kaikkia sanoja oikein. Tavutuksen saat päälle parilla klikkauksella.
  
  
• Riittävät marginaalit
  Ylös, alas, oikealle ja vasemmalle. Huomioi, että kirjan aukeaman keskeltä sivut eivät tietenkään aukea kokonaisuudessaan esille. On varsin kurjaa repiä kirjan selkä "poikki" nähdäkseen, mitä vasemman sivun oikeassa reunassa ja oikean sivun vasemmassa reunassa lukee.
  
  
• Riittävä riviväli
  Kirjaa on huomattavasti helpompi ja miellyttävämpi lukea, kun rivit eivät ole kiinni toisissaan. Varsin sopiva ja yleinen riviväli on 1,5. Tämä hoituu kuntoon parilla klikkauksella.
  
  
• Sivunumerot
  Jos et ole varma, kumpaan alakulmaan sivunumerot ovat päätymässä, sijoita ne keskitetysti alamarginaaliin. Jos käytät keskitettyjä ylätunnisteita, tällöin myös keskitetty sivunumero tuo yhtenäistä linjaa sivun ulkoasuun.
  Muista, että kirjan tyhjät sivut ovat tyhjiä, niille ei tule sivunumeroita.
  
  
  
• Orpo- ja leskirivit
  Mistä tässä on kyse, siihen löytyy selkeä kuvaus Wikipediasta.  
  En välttämättä suosittele käyttämään tässä tekstinkäsittelyohjelman automaattista estoa, koska se voi muuttaa rivivälejä ja tehdä mm. näkyviä heittoja sivujen alamarginaaleihin.
  
  
• Käytä mallia
  Kustantamoiden kirjoja tutkimalla löydät helposti erilaisia malleja kirjan taittoon. Valitse itsellesi mieluinen "mallikirja" ja lähde toteuttamaan omaa taittoasi kyseisen kirjan taittoa mukaillen. Vertaa lopuksi paperitulosteelta, näyttääkö oma aukeamasi samanlaiselta kuin "mallikirjassa".
  
  

Lukijasi käyttävät taatusti suurennuslasia, joten käytä sinäkin sitä jo kirjaasi tehdessä. 😉

Kirjan taitto on vain yksi pieni osa koko valtavaa kirjaprojektia, mutta jo yksin siinä on tavattoman paljon huomioitavaa. Yllä olevat seikat ovat vain ripaus taittoa, mutta näiden kanssa olen nähnyt eniten tapahtuneen niitä harmillisia kömmähdyksiä.
Tahdon olla teidän kollegoideni ystävä. En vihollinen, en kilpailija, enkä mielen pilaaja. Tahdon auttaa ja antaa vinkkejä. Samalla tahdon kertoa, ettei kaikki mene aina putkeen itsellänikään. Siksi tilaan kirjoistani ensin aina pelkän koevedoksen. Olen viimeisen päälle huolella pyrkinyt näin korjaamaan virheeni ennen kirjojeni julkaisua – eikä vatsahaavani ole parantunut vieläkään.

Olen tullut siihen tulokseen, että jokaisessa omakustannekirjailijassa asuu väkisinkin pieni masokisti. 😅

Teitä kunnioittavasti tsempaten,