22.4.2021

Vaellan aivosumussa...

Bloggaamiseni on jäänyt nyt aivan liian vähiin. Pahoitteluni.
YouTubeenkaan en ole tänä vuonna tehnyt muuta kuin joitakin lukuvideoita… (Enää olisi muuten vain kaksi lukua Zequeraa lukematta.) Tai no olen kyllä tehnyt paljonkin YouTubeen videoita, mutten kirjailijakanavalleni. Pari kuukautta olen nimittäin vääntänyt työjuttuja YouTubeen etätyön tiimoilta ja varmaan juuri siksi kirjailijakanavani on jäänytkin hunningolle. Ensi viikolla pääsen todennäköisesti jatkamaan töitä ihan "lähiohjauksen" parissa, eli koko kevätkausi ei sittenkään jatku etänä – kuten alkuun näytti. Olen ihan hyvilläni, jos pääsen tekemään töitä "livenä", koska etätyö vaatii minulta moninkertaisen työtuntimäärän livetöihin verrattuna. Ehkäpä etätöiden päätyttyä jaksan taas päräyttää jotain hauskaa sinne juutuubiin "Skessa höpöttää" -videosarjaanikin. 😏

Etätöissä

Tämä kevät on mennyt minulla todellisessa aivosumussa. Olen ollut toisinaan ihan tajuttoman väsynyt, väsyneempi kuin normaalisti keväällä – vaikka ainahan olen keväisin väsynyt. Tuossa yhdessä vaiheessa jo vähän pelkäsin, että kuinka mahdan tästä keväästä selvitä, mutta ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu taas paremmalta. IRL olen ollut tämän huhtikuun kyllä sellainen zombie, että huh huh. On todella vaikeaa pysyä mukana tässä todellisuudessa ja ajatukset ovat täysin hukassa. En jaksaisi tehdä yhtään mitään ylimääräistä, esim. siivota pihaa, pestä pyykkiä, imuroida... Ei, ei, ei! Etätöiden puoleen on ollut sentään pakko siivota, koska kuvaan videomatskut kotona, joten se on ollut ihan hyvä patistaja kotitöihinkin. Saa nähdä, mitä sitten tapahtuu, kun ei ole enää pakko siivota.

Väsyttäää…

Kirjoittamisen suhteen olen sen sijaan ollut ahkera! Vain viime viikko oli vaikeaa kamalan väsymyksen vuoksi, muuten teksti on luistanut hyvin. Koko Lohikäärmesydämestäni novellin ensimmäinen kunnon editointikierros on jo tehty. Seuraavaksi poistan täytesanoja ja tsekkailen muuten toistuvia sanoja, sen jälkeen vielä yksi editointikierros – ja sitten kässärini lähteekin jo esilukijoille. Aivan mahtava fiilis!
Olen novellistani todella innoissani, ja kun alkuun mainostin sitä "kevyesti eroottisena", niin voin paljastaa, ettei siitä nyt mikään kovin "kevyt" tullut. Itse pidän tarinasta hurjan paljon – tietenkin – joten mielenkiinnolla odotan, että saan sen esilukijoiden tuumailtavaksi. Tuleva raati on jo valittu sekä tehtäväänsä lupautunut, eli suuri kiitos heille. 💜

Tänään metsälenkillä tajusin jotain häkellyttävää, mistä ajattelin teille nyt myös kertoilla. Minulta on joitain kertoja kysytty, että kirjoitanko/julkaisenko joskus jotain muuta kuin fantasiaa. Olen luvannut harkita Wanha tammi kässärini työstämistä romaaniksi ja tänään tosiaan tuo teksti pulpahti ajatuksiini kesken metsäilyn, että miksen työstäisi siitäkin novellia!?
Romaanin kirjoittaminen vie minulta niin tuhottoman paljon aikaa, että en tiedä koska ehtisin ja pystyisin kirjoittamaan jotain muuta kuin fantasiaa ihan romaanimittaisena tarinana. Sen sijaan novelleja minulta on tulossa jo useita – myös jotain muuta kuin fantasiaa. 😏
Yksi tällainen on jo maailmalla odottamassa pääsyään lukijoille. Toista olen vähän aloitellut kirjoittelemaan (joo, oikein luit – projektit sen kun lisääntyy) ja kolmas voisi tosiaan olla tuo Wanha tammi.

Wanha tammi on aikuisille suunnattu heppatarina – ihmissuhteita unohtamatta.

Se varsinainen häkellykseni aihe tästä siellä lenkillä oli kuitenkin seuraavanlainen. Vaikka kotisivujeni osoite toimii omalla nimelläni, ne ovat kuitenkin Qyamian kirjat kirjasarjani kotisivut. Lähivuosina olisikin siis edessä kotisivujeni muuttaminen kirjailijasivuiksi, kun Qyamian kirjat evät enää olekaan ainut virallinen kirjoitusprojektini ja julkaisuni. 😱 Tämä tuntuu kerrassaan uskomattomalta! En olisi uskonut, että minulta tulisi lukijoille ihan oikeasti ja näin pian jotain muutakin kuin vain Örkkejä ja Epäkuolleita. Noh, tuskin sentään vielä tänä vuonna – mutta josko ensi vuonna… Tässähän alkaa jo jännittää!

Tulin jotenkin tosi hyvälle mielelle siitä, kun tajusin, kuinka paljon minulla on nyt mahdollisuuksia auki. Mitä kaikkea voin kirjoittaa ja miten. On niin paljon erilaisia tarinoita, jotka kaikki syntyvät ihan yhtä helposti kuin Qyamian tarinat – joskin Qyamian tarinat ovat minulle ehdottomasti niitä kaikkein rakkaimpia. Ne tuntuvat täydeltä todelta, aidoilta tapahtumilta, sillä olemme kaikki yhdessä tehneet Qyamiasta totta. Kiitos kaikille lukijoilleni ja tukijoilleni. 💚

Nauttikaahan keväästä.

Kirjoitusterveisin,