Herkkä örkki

Lupasin somessa, että kerron teille täällä blogin puolella omasta erityisherkkyydestäni. Minulla oli Instagramissa kysely, jossa utelin, kuinka monelle erityisherkkyys on tuttu asia. Sain yhteensä 25 vastausta, joista ainoastaan viisi tuumi, ettei asia ole heille tuttu. Toivon todella, etteivät sentään kaikki 20 myöntävästi vastannutta itse kärsi erityisherkkyydestä, sillä tämä on toisinaan aivan sietämätöntä.

Erityisherkkyys tarkoittaa mm. vahvasti tuntemista. Erityisherkkä kokee eri aistiärsykkeet normaalia voimakkaammin ja stressaantuu tavallista helpommin. Itse kuulin erityisherkkyydestä vasta ihan viime vuosina somen kautta – sitä ennen olin pitänyt itseäni vain outona, joka ylireagoi kaikkeen. Kuvittelin jollain tavoin kasvaneeni tällaiseksi – virheelliseksi, muista poikkeavaksi. Kyseessä on kuitenkin synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, joka aiheuttaa hermoston ja aistien normaalia vahvempaa reagointia.

Muut näkevät apilanlehtiä – erityisherkkä näkee jotain enemmän.
Kuvassa pikku-Skessa herkistelee. 😉

Kerron nyt muutamia esimerkkejä siitä, kuinka tämä vaikuttaa elämääni.

Kun näen jotain hienoa, vaikka upean maiseman, niin minun on vaikeaa käsitellä mieleni sisällä sitä, kuinka äärimmäisen hienolta se näyttää. Se näyttää ikään kuin liian hienolta. Niin hienolta, ettei sitä kestä! Ja tuntuu, ettei sitä vain voi katsoa tarpeeksi, koska se on niin hieno, että sitä pitäisi jäädä tuntikausiksi tuijottamaan.

Jos saan hyviä uutisia – niiden ei tarvitse olla mitään superhyviä, ihan tavallisen hyvät riittävät – menen aivan ylikierroksille. Sykkeeni nousee niin, että on vaikeaa olla edes olemassa. Minua "kihelmöi" ja tahtoisin juosta ja huutaa. Tuntuu, etten ns. "mahdu nahkoihini". Tämän tunnekuohun jälkeen tunnen itseni väsyneeksi, koska kaikki energiani meni kyseisestä olotilasta selviämiseen.

Jos joku sanoo minulle jotain loukkaavaa, käteni puutuvat hetkessä ja hikoavat. Tällöinkin minua kihelmöi ja sykkeeni nousee. Käteni alkavat myös täristä niin, etten pysty esim. kirjoittamaan näppäimistöllä – kännykästä puhumattakaan. Eli jos minua loukataan vaikka jossain päin netin syövereissä, niin en pysty puolustautumaan, koska menen toimintakyvyttömäksi. Menen ikään kuin shokkiin.

Kun olen pari, kolme tuntia töissä (ohjaamassa pilatesta/ratsastusta), väsyn siitä niin paljon, etten jaksa tehdä samana päivänä enää mitään muuta. Eli jos olen töissä vaikkapa klo 11–14, niin se päivä meni sitten siihen. Ja vielä seuraavakin, koska olen yhä seuraavana päivänäkin todella väsynyt siitä edellisen päivän sosiaalisesta kanssakäymisestä. Jos tällaisia vain parin tunnin "työpäiviäkin" on useampi peräkkäin, se on jo suoranaista tuskaa.

Väsyn myös ihan pelkästä kaupunkireissusta, mutten yhtä pahasti kuin työtilanteesta. Ja tämä väsyminen on siis nimenomaan henkistä. Aivot ei vain jaksa käsitellä mitään asioita yhtään enempää.

"Minäkin olen erityisen herkkä..."

Pääni sisällä käy jatkuva pulina. Ajatukseni ovat äänekkäitä, eikä niitä saa hiljennettyä mitenkään. Pääni sisällä joku selittää ihan taukomatta – toisinaan selittäjiä on useita, ja ne puhuvat ikään kuin päällekkäin. Olen myös ajatellut, että sekin saattaa olla osa erityisherkkyyttä, että luen kaikki tekstit (kirjat, lehdet yms.) ikään kuin pääni sisällä ääneen. Siitä syystä olen hidas lukemaan.

Tarvitsen pitkät yöunet, vähintään 8 tuntia. Parhaiten selviän päivästä 8–10 tunnin yöunilla, mutta voisin helposti nukkua enemmänkin. Jos nukun alle 8 tuntia, olen todella väsynyt. Aivoni eivät yksinkertaisesti jaksa toimia… (Mutta silti aiemmin mainittu pulina kuuluu siellä päässä koko ajan, koska se päänsisäinen pulisija kyllä jaksaa selittää ja vaikka miten vähillä yöunilla.)

Mietin ja analysoin toisten sanomisia ja tekemisiä todella paljon. Koen myös toisten sanomiset ja tekemiset helposti erittäin henkilökohtaisina – minuun kohdistuvina. Mietin tällä tavoin myös vanhoja juttuja, jopa yli kymmenen vuoden takaisia asioita. Miksi minulle sanottiin silloin niin? Suuttuikohan se yksi tyyppi minulle silloin siitä… Halusikohan se toinen loukata minua tarkoituksella?

Olin nuorempana todella miellyttämisenhaluinen ja hymyilin ihmisille AINA. Tämäkin on ollut osa erityisherkkyyttä, jota en silloin vielä tiennyt… Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole hyväsydämisiä, ja kun riittävän monta kertaa saa itselleen mielipahan muiden tuottamista loukkauksista, niin kyllä siinä hymy hyytyy. Nykyisin kartan ihmisiä, enkä yritä miellyttää ketään – ja tämä on ihan vain kehittynyt tapa suojella itseäni muilta. Kun en hymyile, saan olla rauhassa… No toki silloin hymyilen, kun siihen on oikeasti syytä. 😊 Ja onneksi mukaviakin ihmisiä löytyy!

Vielä edelliseen liittyen – töissä olen iloinen, puhelias ja miellyttämisenhaluinen (myös ilman syytä), koska olen asiakaspalvelualalla. Minulle on moneen kertaan sanottu, että olen kuin syntynyt asiakaspalvelijaksi.

No paskat – olen vain syntynyt erityisherkäksi, ei muuta.

Vaikka välttelen ihmisiä ja pyrin vetäytymään kuoreeni, olen kuitenkin empaattinen. Asetun toisten asemaan ja harmittelen heidän puolestaan hyvinkin vahvasti. Minulla saattaa mennä päivä pilalle siitä, että joku muu on kärsinyt vääryyttä tai jollakulla on ollut muuten huonoa onnea matkassa. Saatan harmitella jotain suht pientäkin asiaa ja täysin vieraiden ihmisten puolesta – vaikkapa huonoa lomasäätä. Toki niin ikään myös iloitsen toisten puolesta vahvasti.

Niin no… välillä minusta tuntuu, että halkean. 😅

Olen kova jännittämään ja käyn ylikierroksilla aivan tavallista asioista. Esimerkiksi vaikka elokuviin meneminen on minulle mieletön kokemus ja jännitän sitä todella paljon. Minulle on myös jokseenkin sama, menenkö johonkin tapahtumaan yleisön sekaan vai itse esiintymään, jännitän sitä joka tapauksessa lähes yhtä paljon. Ja mikä tosiaan pahinta, jännitän myös toisten puolesta.

Uskon lisäksi, että erityisherkkyys antaa minulle jonkin sortin "henkisiä kykyjä". Tunnen, miltä ihmiset tuntuvat. Tästä tuntemisesta olen kirjoittanut Qyamian kirjoissa, joissa Epäkuolleet eivät käytä toisistaan nimiä, koska heille riittää se jokaisen henkilön ympärillä vallitseva tunne. En väitä, että minä tunnen kuten jotkut fantasiaolennot – vaan nämä fantasiaolennot tuntevat kuten minä. 😄 Annoin heille oman kykyni, ja annoin sen ihan tarkoituksella, jotta pääsen kertomaan siitä edes jossain muodossa muille. (Minulla on muuten aina ollut aivan tajuttoman huono nimimuisti.)

Erityisherkkyys varmasti myös edesauttaa minua luomaan tarinoita. Elän, tunnen, koen kaikki tarinani niin vahvasti, tunnen omat hahmoni, oman maailmani niin läpikotaisin, että niistä kirjoittaminen on helppoa. Tarinat syntyvät aivan itsestään. Sen sijaan tekstien editoiminen on äärimmäisen raskasta ja hidasta.

Pystyn myös näkemään Rajan taakse, mutten valaise tätä nyt tämän enempää tässä yhteydessä, koska en tiedä pystyvätkö miten monet muut erityisherkät näin outoihin juttuihin, enkä tahdo sotkea muita erityisherkkiä tällaisiin omiin epäilyttäviin kokemuksiini. 😉 Meitä on aivan varmasti monenlaisia!

Tunturissa… 💚

Ne hetket, kun olen vaikkapa tunturin huipulla tai revontulten alla – kun tunnen äärettömän vahvasti, eikä mikään katsominen enää riitä. Kun meinaan räjähtää siitä lumosta, jonka valtaan olen joutunut… Niin ihanan kamalaa kuin se onkaan, on se kuitenkin upeinta koko tässä elämässä.

On myös ollut äärettömän helpottavaa saada tälle kaikelle jokin selitys. Saada tietää, miksi olen tällainen. Miksi tunnen vahvasti, miksi väsyn herkästi, miksi muut ympärilläni eivät näe asioita kanssani samalla tavalla.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän muiden omia kokemuksia. Mitä ajatuksia teillä on erityisherkkyydestä? Oletteko itse erityisherkkiä? Mitä vahvuuksia se teille tuo – entä haasteita. Tai onko joku läheisenne eritysherkkä ja mitä ajatuksia se teissä herättää. Kommentoi alle tai tule kertomaan somessa.

Herkistellen,