28.6.2021

Koko Lohikäärmesydämestäni

Ihan näinä päivinä pitäisi julkaisuun tulla novellini, Koko Lohikäärmesydämestäni. Mutta kuinka syntyi idea homoeroottisesta Qyamian kirjojen novellista – ja mikä ihme on tämä Lohikäärme, joka novellin tarinassa on mukana? 

Kun vuonna 2015 ryhdyin miettimään tarkemmin omaa maailmaani, jonka nimesin Qyamiaksi, tiesin heti siellä asuvan Ihmisiä, Örkkejä ja Haltioita. Ihmiset tuntuivat valintana luonnolliselta. Örkit halusin mukaan, koska rakastan heitä. Haltiat taas siksi, että vihaan heitä. Tai vihasin, mutta Qyamia on opettanut minut jossain määrin pitämään heistäkin.
Jo alun perin tiesin, että jumalia on neljä, joten tarvitsin Qyamiaan lisäksi vielä neljännen jumalten luoman kansan – jokaiselle jumalalle siis omansa. Lohikäärmeet kutkuttelivat mieltäni koko ajan, mutta kun mietin perinteisiä lohikäärmeitä, jokin niissä tuntui todella väärältä. Ei Qyamiaan kuuluvalta.

Juu, ei… Lohikäärmeeni eivät näytä tältä, eivätkä syökse tulta. 😅

Päästin mieleni vapaaksi ja annoin Qyamian Lohikäärmeiden itse näyttää minulle, minkälaisia he ovat. Varsin nopeasti mieleeni piirtyi kentaurimainen ulkomuoto, jossa takaruumis on enemmän perinteisen lohikäärmeen kaltainen ja eturuumis pitkälti ihmisen kaltainen. Ymmärsin saman tien, että siinä on Qyamian neljäs jumalten luoma kansa. Tällaisia ovat minun Lohikäärmeeni.

En ollut ennen nähnyt missään fantasiamaailmassa vastaavia lohikäärmeitä, mutta nopea googlaus paljasti, että sellaisiakin kyllä löytyy. Ehkä olin hieman pettynytkin siitä, ettei mielikuvani ollut täysin uniikki... Mutta toisaalta oli myös hirmu jännittävää lähteä tutkimaan muiden maailmojen dragontaureja/dragotaureja. Samalla myös sain nähdä, että Qyamian Lohikäärmeet ovat kuitenkin monella tapaa näistä poikkeavia.

Tästä eteenpäin bloggaukseni spoilaa ripauksen verran Falqure Kahlittu -romaanin tarinaa. Mutta novellin juonenkulkua tässä ei spoilata, vaan tarinaa ja sen syntyä esitellään muuten.

Oqyr on Lohikäärmeistäni ensimmäinen, johon tutustuin, ja hän onkin ollut minulle alusta asti todella läheinen. Jo ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja, tiesin, mikä Oqyrin rooli tulee pääpiirteittäin olemaan. Hän on kaikista Qyamian hahmoista ihan ensimmäisiä, jonka tarinaa ryhdyin miettimään, mutta kuitenkin häntä ennen oli vielä joku ja se kaikkein tärkein – Ihmissyntyinen Gregon.
Ja nimenomaan näistä kahdesta kertoo Koko Lohikäärmesydämestäni -novelli.

Sillä rakkaus on ikuista…

Niin, Ihmissyntyinen. Mitä se tarkoittaa? Gregon oli syntyjään Ihminen, mutta Meri on muuttanut hänet Epäkuolleeksi. Myös Oqyr päätyy osaksi Epäkuolleiden kansaa, ja hänestä tulee sen myötä ns. Lohikäärmesyntyinen.
Vaikka tutustuin näihin kahteen Epäkuolleeseen mieheen jo silloin vuonna 2015, heidän keskinäinen "suhteensa" paljastui minulle vasta muutama vuosi myöhemmin, kun kirjoitin Falqure Kahlitun tarinan loppupuoliskoa. Näinhän se aina menee – tarinat yllättävät kirjoittajansakin.

Olen jo muutamaan kertaan siellä sun täällä todennut, että Qyamian kirjojen romaaneihin ei kuulu suoranainen erotiikka, vaikka kyllähän niissä seksiä on. Olen halunnut säilyttää romaaneissani yhtenäisen linjan, mutta Oqyrin ja Gregonin "suhde" jäi vaivaamaan mieltäni vielä senkin jälkeen, kun olin jo julkaissut Falqure Kahlitun. Tuntui jotenkin niin tavattoman väärältä, etten kertonut heistä kaikkea. Ja kun tätä kollegoilleni harmittelin, tuli sieltä idea, että entä jos kirjoittaisin novellin, jossa kertoisin kaiken.
Aloin leikilläni puhua novellista nimellä Kaislikossa suhisee. 😂 Suhtauduin ajatukseen sen kirjoittamisesta varsin maltillisesti, sillä tuumin, ettei minulla olisi aikaa kirjoittaa novellia muiden tarinoiden rinnalla. Ja että sitten joskus, kun kaikki muut projektit on saatettu päätökseensä, olen jo "unohtanut" nämä miehet. Vaan voisinko muka koskaan unohtaa heitä? No en todellakaan!

Viime vuodenvaihteessa minulle tarjoutui mahdollisuus päästä mukaan erääseen todella huikeaan antologiaprojektiin, johon pääsin kirjoittamaan novellin, josta en kuitenkaan voi vielä(-kään) teille puhua. Tietenkin into piukeana kirjoitin kyseisen "salaisen tarinan" muiden projektieni ohessa, ja tämä todisti minulle, että se on mahdollista! Kirjoittaa aivan mitä ikinä tahtoo, ihan milloin ikinä haluaa.

Kurkistus novellin kansien väliin…
Piirustus: © Anja K.  
Koska Qyamian kirjojen kolmannen osan käsikirjoituksen eteneminen takkusi jostain syystä jo muutenkin, aloin ihan vakavissani miettiä novellia Oqyrista ja Gregonista. Entä jos kuitenkin kirjoittaisin sen… nyt heti?
Ja niin minä sitten tein. Kerroin kaiken ja vähän enemmänkin – minkä myötä saatoin viimeinkin päästää irti Falqure Kahlitusta, jolloin myös kaikki padot seuraavan romaanini suhteen avautuivat. Novellin kirjoittaminen oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Toivotaan, että Koko Lohikäärmesydämestäni ilmestyy mahdollisimman pian myös teidän saatavillenne. Olen siitä tavattoman innossani, ja ilmoitan somessa ja kotisivuillani heti, kun sitä pääsee tilaamaan.

Novellin tarina on puhdasta korkeaa fantasiaa – mutta samalla se on vahvasti erotiikkaan painottuva. Siinä on ripaus jotain aivan uutta ja outoa, sillä Lohikäärmeet eivät ole kuten Ihmiset. Oqyrilla on omat halunsa, omat seksuaaliset mielihyvänsä. Joskin lukija kyllä pääsee nauttimaan näiden Qyamian miesten matkassa hieman "perinteisemmästäkin" menosta, mikä odotusten mukaisesti on polttavan kuumaa. 😉

Novellin tarinalla on toki myös sanomansa, jonka osalta se on uskollinen Qyamian kirjoille. Erilaisuus. Se on vahvasti läsnä Qyamian kaikissa tarinoissa. Minkälaista on olla jotain tyystin erilaista kuin hän, jota palavasti rakastaa?

Mikäli tahdot tutustua Qyamian kansoihin tarkemmin, kotisivuillani on uusi esittelysivu: Qyamian kansat. Sieltä löytyvät luonnollisestikin myös Lohikäärmeet.


Novellin julkaisua odotellen,

Lisäys 29.6.:
Novellini julkaistiin odotettua nopeammin, joten lisään tilauslinkin myös tänne, kun sen näin pian sain. 😍
👉 Tilaamaan 👈





Ilmoitus: Sähköpostitilauspalvelu päättyy

Valitettavasti heinäkuusta 2021 alkaen sähköpostitilauspalvelu uusista bloggauksistani ei ole enää käytössä. Joten mikäli olet liittynyt blogini seuraajaksi sähköpostisi kautta, heinäkuusta alkaen bloggaukseni eivät enää päädy sähköpostiisi. Tämä ei johdu minusta, vaan FeedBurnerista, joka on päättänyt lopettaa sähköpostipalvelun tarjoamisen. 😔 

Blogini kuitenkin jatkaa elämäänsä muuten normaalisti. Ilmoittelen uusista bloggauksistani lähes aina somessa, joten jos et vielä seuraa minua somen puolella, niin liity ihmeessä mukaan laumaani Instagramissa tai Twitterissä. Odotan sinua siellä! 💚 

Ja kiitos paljon blogini seuraamisesta/lukemisesta – palataan pian taas asiaan. 😊

Kesäterkuin,