Kuten huomaatte, lupauksistani huolimatta en ole viime kuukausina bloggaillut… Ja voin myöntää, että en myöskään lähitulevaisuudessa tätä tule harrastamaan. Ei vain riitä voimat. Mutta ehkä vielä joskus.
Jos jotain nyt kuitenkin annan itsestäni kuulua teille, jotka olette kuulumisiani odotelleet, niin kirjoittelen pienen tiivistelmän – ja kiitos tosiaan hurjan paljon, että tämän Örkin edesottamukset kiinnostavat. 💚 Sekä tähän väliin tietenkin suuren suuri kiitos myös kaikille ahkerille kirjojeni lukijoille, olen kyllä kartalla, että uusinta Valeqora Kuolematon -romaaniani on myyty reilut määrät. Se lämmittää mieltäni enemmän kuin osaatte kuvitellakaan!
Edellisessä bloggauksessani lupasin, että kertoisin viime syksyn tapahtumista, sinne kun mahtui kaikenlaista mukavaa. Noh, tässä vaiheessa syksy tuntuu jo kaukaiselta ja mitäpä sitä enää sen enempää puimaan kuin että hienohan se oli – siitäkin huolimatta, että olin väsynyt.
Viime syksynä sain pitää ensimmäisen omakustannekurssin, jonka järjesti Mikkelin Kansalaisopisto. Minulla oli 7 tavattoman upeaa kurssilaista, joista useampikin on kurssin innoittamana nyt julkaissut oman kirjansa. Mikäli tämä blogini teitä kurssilaisiani tavoittaa, niin syvimmät kiitokseni kurssille osallistumisesta ja lämpimät onnittelut kirjojenne julkaisun johdosta! Teidän matkojanne kirjailijoiksi on ollut mielenkiintoista seurata sekä on ollut ilo ja kunnia olla siinä mukana. 😌
Toinen upea syksyn tapahtuma oli tietenkin Helsingin Kirjamessut. Ja niistä tuskin tarvitsee tämän enempää sanoa – te tiedätte kyllä! 💖
 |
| Helsingin Kirjamessut 2021 |
Nyt kuitenkin eletään jo kesässä, mikä tuntuu todella uskomattomalta. Itse en ole alkuunkaan kesäihmisiä, mutta yritän tässä sinnitellä – olihan talvi ihanan luminen, joten nietoksia muistellen mennään päivä kerrallaan.
Vaan mitä muuta kuului talveen ja kevääseen kuin lunta. Nooh, paljon meni ajastani vain jonkinlaisessa sumussa ja pelailujen parissa… Mutta mahtuihan sinne myös ikimuistoisia IRL-hetkiä! Kuten tiedätte, julkaisin kolmannen romaanini maaliskuussa. Samoihin aikoihin telläydyin mukaan ”Luovuus elämäntapana ja elinkeinona” -kurssille, joka sisälsi niin etä- kuin lähiopetuspäiviäkin. Ja itseasiassa tämän bloggaukseni otsikko on peruja kyseiseltä kurssilta, jonka sain suoritettua päätökseen toukokuussa.
Olin kurssilla mukana omakustannekirjailijana. Monet teistä varmasti tietävät, minkälaisella tarmolla olen omakustannekentän hyväksi pyrkinyt ahkeroimaan… Ja olette joutuneet myös todistamaan sen tarmon hiipumista. Tämä valittu tie on ollut rankka ja ei ole mikään ongelma myöntää, että olen palanut loppuun.
Kurssilla kuitenkin toin itseäni esille sellaisena kuin olin vieläpä vaikka vuosi sitten. Ensimmäisenä lähiopetuspäivänä pääsin kertomaan ryhmälleni, mitä olen tehnyt, minkälainen matkani on ollut… ja edessäni kaikkien nähtävänä oli pino julkaisemiani kirjoja.
Joskus olen ollut terveellä tapaa jopa ylpeä siitä, että olen saanut teoksiani julkaistua. Olen ollut täynnä puhtia ja intoa. Enää siitä kaikesta ei ole juurikaan mitään minussa jäljellä, mutta kertomukseni onnistui tuomaan muille kurssilaisille ja opettajalle mielikuvan siitä, mitä olen ollut. He sanoivat minua soturiksi.
 |
| © Pixabay |
Kyseinen ilmaus veti hiljaiseksi ja jälkeenpäin se on saanut silmäkulmani kostumaan. Voi kyllä… Tiedostan nyt todellakin sitä olleeni – soturi! Mutta sen kamppailun jäljiltä miekkani on tylsynyt ja haarniskani kolhiintunut, joten olen vetäytynyt areenalta syrjään. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö seuraisi, mitä omakustannekentällä tapahtuu. Seuraan kyllä ja nautin muiden onnistumisista ja upeista suorituksista, sekä ensi talvena pääsen taas luotsaamaan uuden joukon seuraavia sotureita kohti tuota omakustannekenttää.
Ja kuten jo aiemmin sanoin, nautin äärettömästi myös omien kirjojeni kasvaneesta lukijakunnasta. On mieltä lämmittävää nähdä teidän vaeltavan Qyamiaan. Maailmaan, jossa kerran elin ja jonka puolesta annoin kaikkeni.
Voikaa hyvin ja nauttikaa kesästä,
