Miksi Örkit?

Tämä sivu oli alun perin julkaistuna kotisivujeni puolella, mutta kun perustin myöhemmin blogin, totesin tämänkin sivun sopivan paremmin tänne blogin puolelle. Joten tässä tulee… Miksi Örkit? 💚

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Miksi kirjoitan Örkeistä?

Sitä jaksoivat kustantajat yksi toisensa jälkeen ihmetellä – vaikka eihän esikoisteoksessani Örkit edes ole varsinaisessa "pääosassa". Toki he ovat vahvasti osa tarinaa, mutta suuremassa roolissa ovat Ihmiset ja Epäkuolleet. Silti kustantajat tarttuivat Örkkeihin – kun eihän niitä kuulemma ole muualla kuin Keski-Maassa. Tai jos on, ne ovat silkkaa Tolkienin matkimista. Ja niin Skessalta revittiin taas sydän rinnasta irti… Sillä eiväthän Qyamian Örkit ole kuten örkit Keski-Maassa.

Kirjoitin Örkeistä "mahdollisimman vähän", vaikka suoraan sanottuna tahtoisin kirjoittaa heistä aina "mahdollisimman paljon". 😆 Mutten halunnut säikäyttää lukijoita tiehensä – en halunnut säikäyttää kustantamoita… Mutta silti "liian vähän" oli sekin "liian paljon". Örkeistä ei saisi kirjoittaa lainkaan! Siis kustantamoiden mielestä. Toivottavasti te lukijat olette eri mieltä.

 
Mutta niin – miksi juuri Örkit?

Siksi koska pidän heistä! 

Ja pidän heistä todella paljon!

Rakastan!

 
 

Voin myöntää, että ensikosketukseni örkkeihin kyllä tapahtui Keski-Maassa – kauan sitten. Ja pidin heistä jo silloin. Loin omia örkkimäisiä hahmojani nettiroolipeleihin (niihin "vanhanaikaisiin" foorumeilla pelattaviin) ja kirjoitin fanficcejä. Halusin antaa örkeille jo tuolloinkin mahdollisuuden, enkä suostunut uskomaan, että he olisivat vain yksiselitteisesti pahoja. Heillä täytyi olla elämässään jotain – jotain muutakin kuin se iänikuinen tappamisen himo ja tarve palvella "pahuutta". En voinut myöntää, että yksikään rotu voisi olla niin mustavalkoinen kuin mitä Tolkienin örkit olivat. Ei – ei minun elämässäni!

Ja sitten minulta loppui happi.

Se oli ihan oikeasti pakomatka pois Keski-Maasta! Minun oli saatava jälleen hengittää, löytää oma laumani… Sitä on vaikeaa edes kuvitella, selittää, mitä kaikkea tällainen yksi pieni örkki joutui kestämään siellä, missä kaikki muut olivat haltioita ja hobitteja. Niitä "olevinaan örkkejä parempia"… enkä minä ollut mitään – tai olin ainoastaan pelkkä pushdug.

Örkkityttö Ilzkaal lähti mukaani tälle pakomatkalle ja johdatti minut The Elder Scrolls pelisarjan maailmaan, näytti minkälaisia örkit siellä olivat. Tamrielissa, jossa örkkien rotu on virallisesti nimeltään Orsimer, ja Orsimer on yksi haltioiden rotu. Haltioiden, joita olin oppinut ennen vihaamaan koko sydämestäni – ja yhtäkkiä jouduin elämään heidän joukossaan. Haltioiden, jotka olivat kuitenkin örkkejä, mutteivät muita haltioita huonompia, pahempia, rumempia… Se oli minusta täysin käsittämätöntä, toisaalta lähes sietämätöntä – mutta Ilzkaal opetti minut ymmärtämään, sietämään, rakastamaan.

Ja lopulta Keski-Maata ei enää ollut, ei minulle, ei muutoin kuin vain varjona kaukaisissa muistoissani. Olin viimeinkin vapaa!

Tamrielin myötä syntyi Qyamia. Kirjoitin tarinoita siitä, minkälaiseksi Tamrielin kuvittelin etukäteen, ja kun opin tuntemaan tuota pelimaailmaa paremmin, ymmärsin kuvitelmieni olleen vääriä. Tajusin luoneeni vahingossa täysin oman maailman – ja sellaisestahan olin aina haaveillut, mutten ollut osannut toteuttaa sitä. Nyt se oli syntynyt suoraan mielikuvitukseni sisällä asuvista toiveista ja odotuksista. Olin luonut juuri sellaisen maailman, jonne itse halusin sukeltaa.

Halusin kuvata Qyamian Örkit Ihmisten silmissä pahoina, koska sellaisina heidät yleensä nähdään. Sellaisina heidät on kai helpointa aluksi ymmärtää…? Mutta halusin lähteä myös tuomaan esille sitä heidän omaa elämäänsä – heidän tunteitaan, ajatuksiaan. Kuinka he näkevät Ihmiset. Mikä voisi olla järkevä syy sille kaikelle vihanpidolle. Ja ovatko Ihmiset lopulta yhtään sen parempia kuin Örkit.

Minulla on aina ollut yksi suuri kysymys. Miksi se on oikein, kun muut kansat tappavat Örkkejä, mutta se on silti väärin, jos Örkit tappavat muita kansoja?

Samaan aikaan kun loin Örkkejäni Qyamiaan, tutustuin Azerothin (World of Warcraft pelimaailman) örkkeihin. Oli ihanaa huomata, kuinka paljon heissä oli sitä samaa sielukkuutta kuin mitä omissa Örkeissäni pohjimmiltaan on. Ja kun Warcraft elokuva tuli lopulta ensi-iltaan ja pääsin sitä katsomaan, kostuivat silmäni kyynelistä jo heti alussa. Azerothin örkit hymyilivät, jopa nauroivat – lempeästi, aidosti. Ja he osasivat rakastaa. Sillä hetkellä tunsin olevani kotona, oman laumani luona…

Aivan kuten olen Qyamiassa!